MISTÄ SINÄ TULET
Joka ei tiedä mihin on matkalla
Kävelin kadulla jota reunustivat lehmusrivit. Tai ehkä muistan väärin, oli kevät ja katuvieri valkoisten sireenin kukkien peitossa. Olin matkalla kirjastoon koska minulla oli siellä tapaaminen. Hidastin kulkua vähän neuvottomana, sillä kadun varressa, sireenin kukkien alla istui maassa vanha mies, jonka edessä oli risainen lippalakki. Ohikulkijat olivat lakkiin heitelleet lantteja, ja mies katsoi minua anovasti. - Mihin sinä olet menossa, hän kysyi. Sanoin hänelle mihin olin matkalla : kirjastoon, jossa voi oppia asioita joita ei arkipäivisin juolahda mieleen.
Hän jäi siihen istumaan. Minä jatkoin matkaa koska en löytänyt taskun pohjalta yhtään kolikkoa. Tapaus kalvoi vähän omaatuntoa. Miehellä oli kainalosauvat ja sokeain valkoinen keppi, silmillä mustat aurinkolasit. Niiden läpi hän oli minut heikos-ti nähnyt, mustan hahmon kirkkaassa kevätvalossa. Jatkoin matkaa, ja perillä kirjas-tossa näin tutut kirjapinot, mutta en muistanut enää niiden tarkoitusta. Olivatko ne jonkun muistelmia? Oliko niiden sivuille kätketty jonkun toisen ihmisen tunteita ja ajatuksia. Mitä minä niillä tekisin, ja miksi. Koko ajatus alkoi häiritä. Aloin olla kärsimätön ja valehtelin, että minulla oli vielä muitakin tärkeitä asioita toimitettavina, Tämä oli vain yksi niistä. En täsmentänyt hänelle mikä oli tärkeä tehtävä, joten virkai-lija vain hymyili osaaottavasti. Ainakin piti käydä uuden liikkeen avajaisissa.
Lähdin paluumatkalle samaa katua pitkin ja toivoin, että vanha mies olisi kadonnut paikaltaan. Mutta petyin pahasti, sillä siellä hän istui vieläkin, ja kun saavuin hänen kohdalleen, kuulin taas uteliaan kysymyksen. Mistä sinä tulet ja mihin olet taas menossa? Tällainen uteliaisuus alkoi jo ärsyttää. Vilkaisin vähän ylimielisesti lakkia johon oli kertynyt joitakin kolikoita. Minulla oli vain paperiseteleitä enkä halunnut alkaa niitä siinä kadulla jakamaan. Kertyisi vielä lisää kerjäläisiä jotka alkaisivat seurata jonossa minua.
Että mihinkä minä menen, kivahdin kerjäläiselle joka istui kadun varrella. Kauppaan tietysti! Siellä on alennusmyynti ja tavaroita saa nyt edullisesti. En kehdannut tunnus-taa, että kirjastosta en saanut enää mitään, koska olen menettänyt lukutaitoni ja ymmärryskin on vuosien myötä rapistunut. Käyn siellä vain istumassa ja aikaa kuluttamassa.
Mutta nyt minulla oli kiire. Kaupan ovet tultaisiin jo kohta avaamaan. Ne olivat uuden liikeyrityksen avajaiset. Katsoin rannekelloa. Aamupäivän aurinko häikäisi silmiä niin, että aloin epäillä oliko tämä sama mies jonka aiemmin olin nähnyt. Jotakin tuttua hänen olemuksessaan kyllä oli, mutta myös vierasta. Missä minä olin hänet joskus nähnyt, missä häntä kuunnellut?
Mies tähysti minua aurinkolasien läpi. - Monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja monet viimeiset ensimmäisiksi, hän sanoi. Ja minä ajattelin, että hän onkin sokea joka ei tiedä mistä tulee ja mihin menee.
Matt.10:31
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti