TAKAPIHAN NUKET                                                   

LYHYTPROOSAA    

Nocturno. Akvarelli 2018 

Kirjoituspöydän kulmalle oli joku pannut pienen veistoksen. Se esitti ballerinaa jonka lyhyt mekonhelma heilahti joka kerta kun käänsin lehteä. Minä kun samalla myös luin. Pidin silmällä veistosta ja luin Marquezin kertomusta everstistä joka odotti kirjettä. Pimeys oli jo laskeutunut kaupungin ylle, etäisyydessä syttyilivät lukemttomat valot. Tiesin että pihakorttelin kulmauksessa oli röykkiö romua. Siihen oli kasattu konkurssin tehneen liikkeen poistotavaroita, joukossa vanhoja mallinukkeja. Kävelin päivällä paikan ohi ja kuulin kuinka ne kuiskivat keskenään salaisuuksia. Ette usko miten minua hävettää, yksi nukeista valitti. Heittivät tänne pihalle syrjään ilman vaatteita. Olisivat edes paidan jättäneet päälle. Tässä sitä nyt rinnat paljaina täytyy ohi kulkijoille keikistellä.

Vilkaisin ohi mennen nukkea joka makasi selällään pahvilaatikoiden ja muun roinan päällä, jalat oikoisenaan. Toisesta jalasta oli tippunut piikkikorkoinen kenkä asfaltille. Näky häiritsi minua, koska se jostain syystä palautti mieleen assosiaation nuoruudesta. Olen joskus kokenut tämän tilanteen, ajattelin ja kilistelin avainnippua taskussa. Kiipesin kolme kerrosta yläkertaan ja kaivoin esiin Marquezin everstin. Pöytäveistos teki piruetin ja kuulin kuinka Katia Buniatishvili soitti Chopinin nocturnoa numero 9, c molli. Istahdin pöydän ääreen ja päätin jatkaa kirjoittamista.

Luin nyt, että tapahtui virhe, eikä tallennustietojasi voitu ladata. Odota hetki ja yritä uudelleen. Mikä virhe muka? Kukahan kielinero tuonkin virkkeen on laatinut, minä ajattelin.

Oli niin vaikea aihe. Minua oli päiväkausia kalvanut kysymys olemassaolosta. Olinko minä muka eksistentialisti? Vai olinko sittenkin anakronisti, joka istui väärässä paikassa haikailemassa eilisen perään. Ikkunaruudussa häilähti jotain, ja kun avasin juuri äsken suljetut silmät, näin Marquezin hevosen laukkaavan yli taivaan. Kattojen ja antenniviidakoiden yli, kohti päivän nousua. Sieltä ei mitään hyvää tule koskaan, sanoi äiti aikanaan ja oli oikeassa. Nyt sieltä tuli tuhansittain nuoria miehiä, jotka tapetaan pusikoihin ja teiden varsille.

Aikaa ei oikeastaan ole, kirjoitin koneen muistiin. Se on mielikuva, jonka vastakohta on sense datum. Tämä hetki. Oli yö, ja Katia lakkasi soittamasta. Balettitanssijan piruetti jäi kesken. Minä vain olin olemassa ja miljoonat muut joita vallanhimoiset psykopaatit ajoivat kuolemaan. Ratsu oli ikkunasta kadonnut, ilta jo piirittänyt lehmusten hahmot. Näin tummat linnut rypäinä puiden oksilla. Oli vaikea uskoa todeksi sitä mikä ei liiku. Oli vaikea liikuttaa todellisuutta. (2025)

AJATUKSIA

Kustahan poijaat tähän, naukuu meirän kollikissi krannin portahilla

Ihmiset vaikenevat, koska eivät osaa tai eivät halua ajatella. 

Jenkit olivat kaikki isänmaallisia kun purjehtivat Amerikkaan. 

Kaikki he olivat yksimielisia kun kaksimieliset likvidoitiin.

Teologia antaa heille turvan, jota usko ei pysty antamaan.

 Asia: Garcia Marquez, Kukapa evrstille kirjoittaisi. Wsoy 1970. (Kranni:Etelä-Pohjanmaalla se tarkoittaa naapuria)