keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

ÄLÄ HERMOSTU


Miete:
Ne vaikenevat, jotka 
eivät osaa ajatella



On näköjään syksy. Juuri nyt, kun pääsin luulemasta että kesä on vasta alkanut.
Syksy hiipii aina kultapalloineen ikkunan alle, tuulin jotka piiskaavat lippungon vaijeria ja hulmuttavat rajusti kielekkeistä isänmaan lippua. Vaijeri hakkaa tangon runkoa, se tietää että lippu on jo kauan potenut kapitautia. Leijonalla on karvanlähtö.

Sadekuuro ropisee pihapiirin yli. Valde istuu parrupinon päällä ja kaivaa esiin työmiesaskin. Se on tulipalokommari.  Harmaat, ilkeät silmät heittävät minuun ylimielisen katseen. Sormet löytävät vilkaisematta tupakan ja napauttavat sitä kämmentä vasten,
työntävät lahojen hampaiden väliin. Tuli leimahtaa punaisena  ja hipelöi savukkeen
päätä.
- Piretääs kloppi tupakkitauko, Valde sanoo.
Sytytyspuuhan jälkeen  hän jatkaa painokkaasti: sillon kun mä istun, niin sä lakkaat
lapioimasta.

Valde istuu kumarassa, oikoo vatsan päälle sykkyröitynyttä naulapussia, joka painaa
epämukavasti. Hän alkaa taas hyräillä sitä viisuaan narisevalla vanhan miehen äänellä.

-Kuka vippais markan lantin, kuka puoliskon limppua
Ken lämpimän yösijan tarjoo, ketä markalla panna saa.

Hyräillessään hän katselee kaivannon perustuksia. – Huomenna revitään laudotus irti,’ eiköhän tuo sementti ole jo sen verran kuivunu.

Kaivanto, hikisten kottikärrireissujen kohde. Painava kärri täynnä sulaa sementtiä, kuoppa vinksin vonksin maahan kyhätyn lankkupolun päässä. Tuijotan mustaa, kohmeista multaa ja huomaan että alkaa jo hämärtää. Keittiöstä tuikkii sähkövalo, Annan hahmo askartelee ikkunassa. Hän silmäisee tyytymättömästi perunapeltoa, meihin päin. Valde huomaa silmäisyn  ja hänen suupieleensä ilmaantuu tietäväinen virne.
- Taitaa olla paikat taas vähän jäykkinä, hän murahtaa merkitsevästi. Ootko sä ollu yöjuoksussa?

Valde tarkkailee nyt kiinteästi ikkunassa häilyvää Annan kuvaa ja arvioi näkemäänsä.
- Tuommosia niistä aina myöhemmin tulee, ikääntyneitä ja äkäsiä.Ja sitten ne saa äkkiä päähänsä ruveta itsenäisiksi. Siihen sitten jäät yksin ihmettelemään, ja tavaroista ne vie puolet mennessään. Hän sylkäisee pitkän lirun höyläämättämälle lankulle.

Äijä on vanha ja katkeroitunut, minä ajattelen. Ei Anna sellainen koskaan ollut, eikä tule olemaan sellainen miksi hän sen kuvittelee nyt, vuosikymmeniä aikaisemmin. Tuo itsevarma olemus alkaa ärsyttää. Siinä on kätkettyä ilkeyttä, vihaa ja kateutta nuoruutta kohtaan. Jatkuva vinoilu on patoutunut minun mieleeni ja haluan puolustautua muistelemalla tuota etäistä iltapäivää, joka jo hämärsi. Näen kuinka nuoret kaljupäät joilla on nahkarotsit ja tatuointeja käsivarsissa, lähestyvätt meitä. Eivät he minua vielä näe, tämä kaikki tapahtuu vasta paljon myöhemmin eivätkä ne ole siitä tietoisia. He kertyvät Valden ympärille piiriksi ja yhdellä on hattu silmillä niin että kasvoja tuskin erottaa.
Mustat silmälasit se on kylläkin pannut taskuunsa. Minun mieleni valtaa vahingon-
ilo.

Valden katseeseen on ilmaantunut kiiluva pelko. Katuvalo heijastuu siitä  ja paljas-
taa salaiset ajatukset, kasvavan kauhun. Yksi piirittäjistä astuu mahtipontisesti ukon
eteen ja potkaisee häntä alavatsaan. Äijä notkahtaa kumaraan ja nostaa kädet silmille, alkaa vikistä. Käytös kiihottaa porukkaa uusiin potkuihin, aivan kuin se olisi odottanut tätä tilaisuutta jo vuosikymmenet. Iskut ja potkut tihenevät ja vanha mies suistuu sykkyrälle savisen tien pintaan. Veri turskahtelee huulista, kauhistuneet silmät peittyvät mustelmiin.
- Sä perkele uskalsit vittuilla mulle, joukon johtaja tiuskii hampaiden raosta.
Sitten hän kääntää katseensa minuun, antaa sen viivähtää hetken. – No, mitä sä sii-
nä seisoskelet? Ota osaa saastan puhdistukseen äläkä seiso siinä kun mikäkin tatti.

Mutta minä vain seison ja näen hänen hihassaan suomenlipun. He ovat aikaansa
edellä ja minä vielä hetken menneisyydessä. Vai onko se päinvastoin? Aikaa on vaikea eritellä, sillä se matkii itseään. En halua olla missään tekemisissä sen kanssa.

Valde on nyt tumpannut jo sätkänsä ja heittää arvioivan silmäisyn minuun. Meidän
lisäksi muita ei ole paikalla.
- Joskus musta tuntuu että sä nukut keskellä päivää, äijä sanoo. - Eiköhän kloppi
jatketa taas tätä isänmaan rakentamista.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti