EDVARD MUSTASSA NELIÖSSÄ




Miete:
Runoilija vietti yönsä
kaksipolvisen trokeen kanssa

Eva haukotteli. Nosti kätensä ylös ja haukotteli oikein antaumuksella. Povi kiristi puseron ja muodosti terävän kulman sivulta katsottuna.
- Eikö aleta jo yöpuulle?
Edvard hieroi innokkaasti polveaan. Eva alkoi hitaasti riisua. Ensin housut, sitten puseron. Hän paiskasi kengät jaloista ja riisui sukat tuolille. – Etkö sä aio ollenkaan tulla, Eva sanoi ja kömpi peiton alle.
Edvard riisui yhä hitaasti. Tyttö käänsi päänsä seinään ja Edvar-
din riisumisvauhti kiihtyi.  Hän halusi selvitä äkkiä puuhasta ennen kuin Eva taas katsoisi. Pönköttävän housunlahvin kanssa oli nolo liikkua. Hän kumartui tytön viereen. Sen jalat tuntuivat ensin kylmiltä kun ne sattuivat yhteen. Eva hihitti ja katsoi vinosti sivulta.
   Kuule, mitä se tyyppi sulle siellä tanssisaaressa selitti ennen kun
me lähdettiin?
Ei se mitään selittänyt, se oli humalassa ja puhu ruotsii.
Se on inhottava tyyppi, Eva paheksui. On monesti yrittäny että
alakkonä mua, mutten mä sellasta. Vähä ranskaa.
Mistä Eva oli oppinut tuon alakkonämua. Niin sanotaan Oulussa ja se on kuin ranskaa. Ja Evan kielihän oli ruotsi.
He olivat hetken hiljaa. Edvard nosti kätensä varovasti Evan vyötärölle ja taas he olivat hiljaa. Sitten hän käänsi tyttöä varovasti kuin tämä
olisi ollut särkyvää ainetta. Eva sulki silmät ja avasi ne, sulki taas. Sillä oli suuri suu johon Edvardista tuntui kuin olisi pudonnut kun sitä suuteli. Tällaista hän ei ollut koskaan kokenut. Edvard antoi kätensä hivuttautua alemmas. Tyttö hievahti niin, että se oli helppoa, mutta sanoi: älä viitsi. Mä luulin että sä oot erilainen kun ne muut.
Edvard jäi pohtimaan sanojen syvempää merkitystä. Eva heittyi nyt todella hankalaksi, makasi jäykkänä kuin tikku eikä enää auttanut millään tavalla.
Kuule, puhuitko sä sillon viimeksi ihan tosissa että sä voisit järkätä
mulle syksyllä työtä kaupugista?
Edvard hölmistyi äkillistä aihepiirin muutosta.  – Kyllä se käy päinsä, täytyy vaan vähän järjestellä. Se on varmaan helppoo kun sä puhut ruotsia.
   Mä voisin vaikka lähettinä tai vaikka kotiapulaisena aluksi. Ei sen niin väliä kunhan vaan pääsee täältä maalta. Mä haluun kaupunkiin.
Eva kävi taas helpommaksi. Edvard laski kätensä’ uudelleen hänen uumalleen.
   Kyllä se varmaan järjestyy jos sinä vaan pääset kotoasi.
Eva tuhahti halveksivasti. – Ei ne siitä välitä. Mä saan tehä mitä haluun.


Tätäkö se nyt oli, Edvard ajatteli. Hänen jalkaansa pyrki taas suonenveto kouristelemaan. Katossa hän näki sen kohmeisen kärpäsen, joka myöhemmin yöllä tulisi askartelemaan hänen suunsa ympärille.


Seuraavana aamuna hän katseli pölyisen lasin läpi asemaa, mustassa ja nokisessa neliössä. Sen kukkaistutuksia ja puita. Maisema näytti alakuloiselta vaikka oli aamu. Näkymässä ei ollut enää odotusta, asema alkoi siirtyä kiihtyvällä vauhdilla vuosien taakse. Sen pihalle jäi seisomaan Eva, hoikkana ja hymyilevänä. Avoimeen junan ikkunaan hän oli vieläkin muistanut huutaa matkaeväät.
Muista järjestää se asia syksyksi!

Hejsan! Viimeisena Edvardin muistiin piirtyivät Evan puiset, vihreät korvarenkaat. Ties mistä syystä.
(2018)

Kuva: Burleski nainen, guasssi. Juhani Tarna (1959)