NAINEN  KATSOI  MINUA

                    Nainen katsoi. Sekavärityö 1979 T.Y-R.

Miete: Kuolemallakin on elämäntehtävä

Käännyin katsomaan taloa, joka oli rakennettu rinteelle. Se erottui hahmona 

ikkunakuvassa. Sen edessä oli rautaportti ja sen ikkunat olivat himmeät ja 

sokeat. Kallion kuvetta pitkin kiemuroi polku hongikkoon, jossa oli kioski ja 

tienristeys. Polkua pitkin, alas kohti rautatieasemaa marssi jonossa sotilaita, 

aseet tanassa ja kyllästyneen näköisinä.

Televisio oli jäänyt auki, sen hiljainen ääni oli minut herättänyt. Säpsähdin

hereille. Joku nainen oli tullut aivan lähelle ja katsoi minua uteliaasti. Hän

näytti jotenkin tutulta vaikka oli aivan vieras. En ole varma halusinko edes

tuntea häntä, sillä naisen olemuksessa oli jotain arvaamatonta. Hän muistutti

ulkonäöltään edesmennyttä sisarta, jota en ollut koskaan nähnyt. Suljin sil-

mät ja hieroin kohmeisia sormia, niitä palelsi. Ääni kuiskasi minun nimeni

ja hetken katsoin  tuota outoa sukulaista silmiin joista puuttui empatia, 

myötätunto herännyttä kohtaan.

Katso noita, nainen sanoi ja hän tarkoitti sotilaita. - Sinä olet heidän muka-

naan, katso tarkoin niin näet. Ja minä katsoin, silmät ummessa ja vähän hä

tääntyneenä. Keitä me olemme, kysyin naiselta joka näytti tutulta vaikka oli

aivan vieras. Te olette sotilaita jotka eivät tiedä mihin ovat menossa ja mis-

tä tulevat, hän sanoi ja alkoi muuttua usvaksi viereisellä tuolilla. 

Yritin pinnistellä muistia. Kuka hän oli, tutun näköinen vieras? Mutta ei hän

enää palannut, vaan hajosi utuna unen usvaan, ja minä kadotin hänen tutun si-

vukuvansa. Ajattelin, ettei se voinut olla kauan sitten kadonnut sisarenikaan,

jota vuodet olivat väistäneen ja joka oli nyt palannut aikamatkalta avaruuden

kaarevaa rataa minun mieleeni ja näytti jotenkin tutulta vaikka oli aivan vie-

ras. En ole varma halusinko edes tuntea häntä, sillä naisen olemuksessa oli

jotain arvaamatonta.  Suljin silmät ja hieroin kohmeisia sormia, niitä palel-

si. Ääni kuiskasi minun nimeni ja hetken katsoin  tuota outoa sukulaista sil

miin joista puuttui empatia, myötätunto herännyttä kohtaan. Katso noita, nai-

nen sanoi taas ja  viittoi sotilaita. - Sinä olet heidän mukanaan, katso tark

kaan niin näet.

Ja minä katsoin taas, silmät ummessa ja vähän hätääntyneenä. Keitä me olemme,

kysyin toistamiseen naiselta joka näytti tutulta vaikka oli aivan vieras. Te

olette sotilaita jotka eivät tiedä mihin ovat menossa ja mistä tulevat, hän

sanoi ja alkoi muuttua usvaksi viereisellä tuolilla. Yritin pinnistellä muis-

tia. Kuka hän oli, tutun näköinen vieras?  Mutta ei hän enää palannut, vaan 

hajosi utuna unen usvaan, ja minä kadotin hänen tutun sivukuvansa. Ajattelin,

ettei se voinut olla kauan sitten kadonnut sisareni, jota vuodet olivat väis-

täneet ja joka oli nyt palannut aikamatkalta avaruuden kaarevaa rataa minun

muistiini. Suljin silmät ja hieroin kohmeisia sormia, niitä palelsi. . Ääni 

kuiskasi minun nimeni ja hetken katsoin  tuota outoa sukulaista silmiin jois-

ta puuttui empatia, myötätunto herännyttä kohtaan.

Katso noita, nainen sanoi uudestaan ja viittoi taas sotilaita. Sinä olet hei-

dän mukanaan, katso tarkoin niin näet.

Ja minä katsoin, silmät ummessa ja vähän hätääntyneenä. Keitä me olemme, ky-

syin naiselta joka näytti tutulta vaikka oli aivan vieras. Te olette sotilai-

ta jotka eivät tiedä mihin ovat menossa ja mistä tulevat, hän sanoi ja alkoi

muuttua savuksi viereisellä tuolilla. Sotilaat ampuivat kadulla kulkevia ihmi

siä ja hoilasivat rivoja lauluja. 

Yritin pinnistellä muistia. Kuka hän oli, tutun näköinen vieras?  Mutta ei 

hän enää palannut, vaan hajosi utuna unen usvaan, ja minä kadotin hänen tutun

sivukuvansa. Ajattelin, ettei se voinut olla kauan sitten kadonnut sisareni,

jota vuodet olivat väistäneen ja joka oli nyt palannut aikamatkalta avaruuden

kaarevaa rataa minun muistiini.

Katsoin kelloa ja huomasin että nyt oli jo aamu. Sotilaat olivat kadonneet 

ja nainen, joka katsoi minua, oli hävinnyt.

C.G.Jung: Unet ja niiden tulkinta.