BOLEROA Lyhyttä proosaa
On tuota ikää tullut jo vaivaksi asti, kun en tasapainoa pysty aina hallitsemaan. Sanovat, että rollaattori auttaa, mutta minua sen näkeminen masentaa.Muistelen Lolaa jonka näkeminen sai aina verenkierron elpymään. Iskias ja selkävaivat katosivat heti kun hänet näin. Buenas tardes vaan, como estas? Hän kysyi, ja voi sitä katsetta. Osasi hän vähän jo suomeakin, jota innolla olin hänelle opettanut. Vaan- sanankin hän painotti ihan etutavulle, koska muita ei ollut käytettävissä. Yo no se, minä vakuutin ja olin hämmentynyt. Lähdimme siitä oitis bailaamaan, minä tietysti väärään suuntaan. Muu porukka kun kiertää myötäpäivään, niin minä pusken aina kaikkia vastaan. Vaan ei tuo Lola koskaan siitä valittanut, hänestä se oli hauskaa koska hymyili aina niin veikeästi, silmiä räpsytellen. Minäkin iskin hänelle silmää, ja pitelin Lolan vyötäröä tiukassa otteessa. Hän keikutti takamustaan niin viehättävästi. Silmiisi kun katson taas rakkainpain, tunnen kuinka saat minut valtaan ihmeelliseen. Minut heikoksi teet. Quien sera, quien sera, enpä tiedä. Boleroa ja mitä oudointa epätietoisuutta se oli!
Niin kuin mainingit mi rantaan lyö, keinutaan verkkaisaan... Keinu kanssani jo saapuu yö, meidän yö, kerrassaan. Jotenkin siihen tapaan se bolero meni. Sanoja en aina tarkoin muista.
Minut saat valtaan ihmeelliseen, minut heikoksi teet! Ja niin edelleen.
Sukulaiset ja tuttavat ovat jo palailleet lomilttaan, minä vain yksin täällä ikävissäni ajelen rollaattorilla pihapiiriä edes takaisin. Sen jarrukin on rikki. Tympii niin, kun on pakko koh-teliaisuudesta kuunnella que tal. Silmissä olen näkevinäni vielä Lolan hymyn ja kuulen kuinka hän kuiskaa minulle de nada, kun astun hänen varpailleen.
Matkalla postilaatikolle nämä muistot palaavat mieleen. Siitä on jo vuosikymmeniä kun viimeksi Lolan näin. Odottelen vieläkin kirjettä joita silloin lähettelimme toisilemme. Nuuhkin hajuveden tuokahdusta, mikä leijui aina postilaatikon yllä. Voi tietysti olla niinkin, että minä vain kuvittelen. Vain silkkaa reklaamia saan, se täyttää postille varatun tilan ja pettymys valtaa mielen. Tartun siis rollaattorin sarviin ja lähden palailemaan kohti kotiportaita. Kyllä elämä osaa olla vanhana ikävää, ihan sietämätöntä.
Se on tällaista solamente absurdoa, caramba!
Aatoksia:
Ruiarock? Ruisleipä olisi parempi vaihtoehto
Ruususeni. Kumpaa arvostaisin enemmän. Sinun tuoksuasi vaiko piikkejä?
Närhen munat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti