UNEN  LOGIIKKA

Lyhytproosaa unessa

  

                                                Marleena Luukkonen, akvarelli. Näyttelykuva.

Kirjoittainen on tajunnanvirtaa joka on lähtöisin syvältä mielen ja tunteiden sopukoista. Ajatuksia ja tunteita on mahdotonta teljetä kriitikoiden luomaan häkkiin jossa noudatetaan annettuja sääntöjä. Kirjoittamisen genre on vapaus. Sen tähden moni on joutunut pakenemaan ja piiloutumaan tuntemattomuuteen.

Kun kriitikko lukee blogini, hän arvelee, että se on vain lyhytproosaa. Samaan hengenvetoon hän valittaa, ettei oikein ymmärrä miksi päätän pyöräilijät (5.7.2019) tarinan niin, että kuolonunesta herännyt hahmo ei lähde etsimään lapsiaan, vaan palaa siihen mistä on noussut.

Uni on absurdi kokemus ja niin on elämäkin. Miten voi kirjoittaa järkevästi järjettömästä?

Minun blogini perustuvat omiin uniin joita olen elämän varrella nähnyt ja kirjannut muistiin. Ne eivät ole raportteja arkielämästä. Ne ovat hetken välähdyksiä asioista ja tapahtumista. Maalaustaiteessa puhutaan impressionismista. Unen ja arjen logiikka eivät sovi yhteen. Aika lentää alusta tähän hetkeen, johon se pysähtyy. Totuudella on klovnin kasvot, eikä sitä pidä hutaa koskaan avuksi.

Uni alkaa hitaasti ja huomaamatta, se tähtää yllättävään suuntaan ja päättyy yhtäkkiä ja varoittamatta. Se voi myös vaihtaa paikkaa ja aikaa miten tahtoo, eikä se vaadi perusteluja. Elämä on unta, sanoi espanjalainen kirjailija Calderon. Platonin mukaan uneksiminen kuuluu sielun irrationaaliseen osaan. Hän rinnasti unen näkemisen ennustamiseen, noituuteen ja mielipuolisuuteen. Myös Sokrates on kiistanalaistanut sen, olemmeko unessa vai valveilla.

Niin että turhaa on uniaan pelätä. Niitä ovat nähneet meitä viisaammat eikä niistä ole kukaan saanut täyttä selvyyttä. Paitsi tietysti materiualistit ja skeptikot, jotka eivä usko mihinkään mitä eivät voi kosketella. Humanistisen tutkimuksen terävin kärki, matemaatikko tyytyy vain laskemaan ja lajittelemaan numeroita. Hän kieltäytyy kuitenkin  uskomasta, että ne ovat eläviä elämän palikoita. Jos niitä ei silmin näe, niin ei niitä kannata vuoteen alle piilottaa. Ne kuitenkin nousevat sieltä herättelemään meitä, jotka uneksimme. (2025)

Kuun hiukset  nurmikolla

puiden oksat hapuavat yötä

minä yksin

ja lammen pinnalla kelluvat pilvet

(Lammen rannalla 1966 T.Yli-Rajala)

                                                                            Aika lentää tähän hetkeen

                                                                                                          Vanha sairaala, Virroilla. akvarelli

                                                                                                          1988, T.Yli-Rajala