NOCTURNO AUTUMNALE

LYHYTPROOSAA

ON HYVÄ TIETAA MITÄ EI SAA SANOA

Tuuleen kaaret ohuin, notkein varsin taipuu

Yön sormet rummuttavat ikkunaa

Ajatus yksin, ruudun takaa tanssi kaikuu

lasi haauraat kasvot heijastaa

(Tarmo Yli-Rajala syksyllä 1965)

Yön sormet rummuttava tikkunaa

 .Kellon viisari  lähentelee'jokahta toista, Peltikatolta

 kuuluu ääniä.Katson unohdettua

  maisemaa. Siitä on seitsemän kymmentä vuotta.Minä olen

. tässä, pienellä pöydällä ikkunan edssä on  herätyskello ja pro

  exercitiolatina.

Tuuleen kaaret ohuin, notkein varsin taipuu, lasi harmaat kasvot

hei-jastaa. Ruudun takana näen vain unodetun puiston, josta  lin

-nut lelehahtiat jo etelään. Ajatus on yk-sin, ruudun takaa tans-

si kai ha kuusi huojuu entisellä paikallaankaa.Se on tuttu sävel

 murrosiästä. Lullaby of birdland. 

-

 Jos oikein terästän kuuloa, erotan menneet äänet ja näen kuinka

 isä tähtää  lasiruutuun Liimattua vihollisen kuvaa .Kasvoil- on

 vielakin rudin polttamat arvet, ne joista hän ei koskaan  puhu-

nut. Ne ovat Stalinin muistokirjoitus, jonKa isä pesee  lumella

 kasvoiltaan ja vaikenee.

Kuusen juurella on vieläkin epätasainen paikka. Kai-

 voin siihen kaksitoistiaana kukkapenkin. Istutin kuk-

kia, en muista enää mllaisia. Ehkä ne olivat päivänkak- 

roita. Näen että isä lakkaa tähtäilemästä ja lähtee ulos.

 Hän kävelee hietapolulla kohti lipputankoa.Mukana on

 nyytti,jonka hän kerii auki tangon juurella ja tähyilee

 ylös. Siihen on ilmaantunut kaksi muutakin miesä, so-

 ta- ajan armeijan pukeissa he ovat. Isä avaa nyytin ja

 miesten kanssa he sitovat lipun kiinnikkeisiin. Isä ve-

tää vaijerista ja nyt minä' näen selvästi. Se on kielek-

kielekkei-nen valtiion lippu, jota me pojat sanoimme

 sotalipuksi. Sen keskellä oli 1600 luvult ja vapausso-

 dan jälkeen peritty  suuriruhtinas kunnan kruunu,

 mutta leijonan  jalkojen alla on käyrä sapeli.

Miehet katsovat ylös kohoavaaa lippua. Isä näkee veljenssä

 ranteen, se on ruhjoutunut joskus muodottomaksi. Miltä tuo

 tuntui, hän ky-syy. Se oli kuin hevosen potku, veli sanoo. Luoti

 lävisti juuri kun olimme lähdössä hiihtämään. 

Minä jäin yksin henkiin joukkueesta, isä sanoi. Kranaatti vei

 hampaat ja halvaannutti vasemman puolen. Sirpaleita minusta

 leikottiin viela pari viikkoa sitten.

Kuuntelin heitä nyt seirsemän vuosikymmentä myöhemmin.

 Vilkaisin taas rannekelloa Sen vii- sari osoitti vähän yli kah-

 tatoista yöllä.eikä hei-tä enää ole. Se kolmas mies, isän

 serkku löytyi rajan takaa mädäntyneenä, mutta tuotiin takaisin

 tänne misstä lähti. Hän oli tummaksi patinoitunut, eikä arkun

 kantta saanut avata. Hänen nuoruuden kuvansa on alakerrassa

, piirongin päällä. Hänen viulunsa venäläisen upseerin kodin

 seinää’llä.

Oikaiseksen kouluaikaiselle vuoteelle ja sammutan kynttilän.

Katon onkaloissa hiipii tuuli, ja minä suljen taas silmät.  

2026

                                                       RUKOUS ON VALO