POLKU PIHAN YLI

Lyhytproosaa

Kuva: Hymyilevä sulhasmies. Hiilipiirros 1980 Esko Heikkilä.

          

Liiterin nurkalta pihan poikki johti poilku kohti rakennusta. Kuusiaitaa vasten nojasi ruosteinen polkupyörä ja matkan päässä näkyi pyykkinaru. Pestyt vaatteen liehuivat tuulenvireessä. Näin miehen joka ilmaantui liiterin takaa ja lähti astelemaan hitaasti kohti taloa. Hän eteni ympä-rilleen katsomatta ja talon seinustalle päästyä avasi oven kohdasta jossa sitä ei pitänyt olla. Astui sisään ja katosi.

Olin kuunnellut Schubertin neljännen sinfonian finalea. Sävelet herättivät muistoissa nuoruuden hetken, sen jolloin kuuntelin niitä säveliä kotona levysoittimelta. Traaginen neljäs vetosi oudolla tavalla tunteisiin, tuntui kuin aika pysähtyisi hetkeksi toiseen olemiseen. Nostin päätä ajatuk-sissani ja näin äskeisen miehen uudelleen. Taaskin hän lähti liiterin nurkalta polkua pitkin taloa kohti, ympärilleen katsomatta. Nyt pidin varani ja katsoin tarkemmin. Olin pitänyt edellistä kertaa hallusinaationa. Vaan tämä oli nyt totta. Avautuneen oven musta aukko nielaisi miehen. Ennen kuin katosi, hän ehti katsoa minua. Näin silmät, ja tunnistin vuosikymmenien takaisen nuoruuden ystävän. Nyt hän oli jo ikämies. Häivähti mielessä ajatus, että olisiko meillä enää mi-tään yhteistä, josta voitaisiin tarinoida. Nykyään ihmiset vaikenevat koska eivät halua tai eivät osaa ajatella. Järki on ihmisen ongelmista vakavin.

Ennen kuin kukko ehti kolmesti kiekua minä muistin sinut, ajattelin katkerasti. Miksi katosit omille teillesi niin varhain, keski-ikäisenä. Missä sinä olet aikaasi viettänyt. Oletko unohtanut, että kun valo syttyy, aika vasta alkaa. Unohtanut, että minä vielä elän täällä tyhjässä huoneessa.

Suljin levysoittimen ja hivuttauduin siitä keittiöön. Jo ajat sitten minua oli huudeltu syömään, mutta olin taas aatoksissa ja kuuntelin sitä neljättä, c -molli sinfoniaa. Oli tullut postiakin. Vaimo oli sen levitellyt pöydälle ja joukossa näytti olevan myös surureunuksin koristeltu kirjekuori. Jo lapsuudessa sellaiset minua hätkähdyttivät. Ja niin minä nytkin avasin sen pahoja aavistellen. Kuka oli ollut vuorossa? Kaikki vanhat tutut, ystävät ja sukulaiset alkoivat olla jo tuonilmaisissa.

Katsoin nimeä kuin en ymmärtäisi kirjaimia. Olin saanut viestin häneltä, joka ylitti pihapolun minun ikkunani alla, avasi vanhan oven ja katsoi minua. Kirje oli kadonnut ja nyt pitelin käsissäni vapisevaa kahvikuppia. (2024)

Asia: Schubert 4. "traaginnen" sinfonia, c-molli

Aatoksia: 

Jos elämä kertoo meille tarinan, onko sillä jokin tarkoitus?

Elämä on unta, sanoi Calderon. Mutta miksi meidän piti herätä?

Elämän genre on tietoisuus vapaudesta

Elän täällä tyhjässä huoneessa ja muistelen tulevaisuutta

Elämän paradigmat löytyvät vuorisaarnan yhtälöstä

 

SEN PITUINEN SE

Lyhytproosaa

Miete:                                                        Kuva: Syys soittaa serenadin. Valokuva Arja Yli-Rajala.

Herra varjele pieniä kansoja

suurten suojelukselta

Nationalismi on kaiken pahan alkujuuri. Se on melkein yhtä paha kuin kiihkoi-leva uskonto joka julistaa ainoaa oikeaa oppia. Kansallismielisyys ja uskonto ovatkin usein tiukasti sylikkäin, ne eivät laske toinen toistaan irti otteesta. Niin kuin uskonto oppeineen, niin on myös nationalismi ainoa sallittu ideologia monessa maail-man valtakunnassa. Nationalismista kehiteltiin vihamielinen haukkumasana ”natsi”, jota muistaakseni ensiksi käyttivät heidän pahimmat vihamiehensä, jotka olivat kansainvälisyyden kiihkeitä kannattajia. Kommunistit olivat tuon kansainvälisen  rintaman avant gardessa, eturivissä. Mutta heidänkin nimestään tuli haukkumasana.

Yleissivistys on nykyään heikoilla. Moni ei tiedä mitä nuo haukkumanimiksi muuttuneet ilmaisut tarkkaan ottaen tarkoittavat. Politiikka on hämmentänyt vaalikarjan päät sotkemalla nationalistit ja internationalistit, jotka molemmat kannattavat radikaaleja otteita, oikeistoksi ja vasemmistoksi. Ranskan vallanku-mouksen perinteen mukaan molempien pitäisi kuulua vasemmistoon, jota sanottiin liberaaleiksi. Kansallismieliset suosivat kyllä konservatiivisia arvoja, ja ovat vain maltilisiten uudistusten kannattajia.

Missä sitten on se pahan alkujuuri? Se piileksii kolonialismin ja imperialismin perin-teissä. Suuret kansakunnat kahmivat lisää alueita ja valtaa omille johtajilleen, jotka yleensä ovat suurimman ja voimakkaimman kansan edustajia. Johtaja tai johto-porukka käyttää hyväkseen yksinkertaisimman ja köyhyyteen eristetyn väestön tukea. Hervoton valehtelu ja disinformaatio uppoavat helposti oppimattomimpaan kansan osaan. 

Suuressa liittovaltiossa etniset ryhmät ja kansat hämmennetään samaan keittoon. Irvokasta on, että niissä vielä puhutaan isänmaasta. Sellaisessa tilkkutäkissä on vaikea eritellä mikä osa valtiosta on kenenkin isänmaa, sillä kaikki on muilta valloi-tettua ryöstömaata. Suuruudenhullu valtio ei tunne rajoja. Sillä on joka suunnas-sa vihollisia, joita vastaan on varauduttava valloittamalla puskurivyöhykkeitä ja kieltämällä pienempien kansojen ja kulttuurien identiteetti. Kaikki pakotetaan ole-maan yhtä ja suurta liittovaltiota, jonka johto potee vainoharhaa ja ylimielisyyttä kaikkia muita paitsi itseään kohtaan. Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta johtaja on tasa-arvoisin. Ja kansa? Eihän sellaista olekaan. 

Hegelin mukaan kansa on enemmän kuin sen jäsenten summa. Kansalla on oma historia, oma kulttuuri ja kieli. Sillä on oma tahto ja kyky toimia sen mukaan. Se ei kaipaa herroja jotka määräävät miten pitää elää. (2024)

Epilogi:  Apartheid, rotuerottelu piti jyvät ja akanat erillään. "Kansainvälisessä" Suomessa on ravintoloita, joihin ei suomea puhuvilla ole asiaa. Vessaankaan ei pääse ilman kielitodistusta. Ähkiminen sallitaan vain englanniksi.  

Asiasana: Orwell: Eläinten vallankumous. 

Mietteitä: 

Sen pituinen se, mutta enpä sano mikä. Tasa-arvoko?

Hän tutki sukuaan ja päätyi itseensä

Hyvät työttömät! Parhaat ideat syntyvät aina joutilaisuudessa

Ihmiset vaikenevat, koska eivät osaa tai eivät halua ajatella

Ihmisiä suviyössä. Minä kuulen vain perämoottorin

 

TINNITUS

Lyhytproosaa

                              

                                                                                Päänsärkyä

Amalia armas, unelmien impi

käsillänsä käveli ja heiniä söi

(Kansanrunoutta)

Viime aikoina on aina silloin tällöin käyty keskustelua parisuhteista. Joskus se on saanut kiivaitakin muotoja, mutta minä luonteeni mukaan olen pysytellyt riitojen ulkopuolella. Totean vain lyhyesti sen, että sinä päivänä kun meidät vihittiin viehättävän rouvani kanssa, joka silloin oli vielä neiti, alkoi minua rasittaa äkllinen ja varsin ikävä tinnitus. Tiedättehän, se on ääni jota ei ole itse aiheutettu, ja juuri siksi se on kelakorvausten ulkopuolella.

Vaikka vietin hyvin säännöllistä ja siveellistä elämää, päätyi avioliittoni komplikaatioihin. Eräänä kesänä kun rouvani oli lentänyt etelään Puerto las Vinas nimiseen lomakohteeseen, päätin minäkin vähän rentoutua. Firmassa oli siihen aikaan nuori ja muodin mukaan pukeutunut johtajan sihteeri, Pysterin Elly nimeltään, jonka kanssa päätimme lähteä’ Yyteriin lintuja bongaamaan. Ellyllä oli tulipunaiseksi värjätty tukka ja ajan muodin mukaiset piukat housut joissa oli leveät lahvit. Kaulassa isot vihreät puuhelmet, jotka sopivat kuin liperit kaulaan. Hän oli vähän uskovainen ja lauloikin usein sitä hengellistä biisiä ”Luonasi jos oisin”. Elettiin modernia 1970-lukua, kommunisteineen ja kaikkineen.

Lintuja bongattiin, mutta en yhtään muista mitä rotua ne olivat. Rattoisat päivät päätttyivät siihen, että rouvani ilmaantui yllättäen rannalle ja vei minut korvasta vetäen kotiin. Kostoksi hän tilasi tutulta naislääkäriltä minulle etturauhas tutkimuksen, josta oli kyllä hyötyäkin. Tinnitus loppui ihan siihen paikkaan. Tapauksen jälkeen minä aloin uskoa niitä, jotka alituiseen puhuivat parisuhteiden ongelmista. Syypää kaikkeen on tämä tiukkapipoinen feminismi.

Joutilas paholainen tappaa hännällään kärpäsiä, sanovat espanjalaiset. Sehän on allegoria ja siksipä olenkin samaa mieltä. Epäluulon kärpäset ovat pörrännet korvieni ympärillä aina siitä lähtien kun tinnitus hävisi. Pysterin Elly on jäänyt eläkkeelle enkä ole häntä sen koommin nähnyt. Eräänä päivänä kuitenkin osui silmiin runoteos jonka nimi oli ”Lintuja rannalla”. Mitähän lintuja, uteliaisuus heti heräsi. Ja kuka olikaan tämä runoilija, jonka teksti vaikutti ensi silmäyksellä yltiöromanttiselta. Elly Pysterihän se oli, mutta kuvan mukaan kolmekymmentä kiloa enemmän kuin nuoruudessa. Silmän alusista päättelin, ettei hän ollut noiden Yyterin päivien jälkeen saanut kunnon unta. Päin vastoin kuin minä, jolla on aina ollut hyvä omatunto.

Mitä siellä nyt on, vaimo kysyi kun tuijotin kirjan mainosta. Tuon teoksen minä haluan lukea, ajattelin. Mutta vaimolle sanoin että ei mitään, muistelin vain varhaista keski-ikää. Sitähän se Elly minulle oli. (2024)

Asiasanat: Yyteri. Tinnitus.

Miettehiä:

Pidän yömyssyistä. Siksi nautinkin niitä jo päivällä.

Ovatko hengen palo ja järjen valo jotenkin kääntäen verrannolliset?

Kirjoitinpa taas tarinan jota joku lukee silmiä räpytellen

Kohtalokas päivä. Kahvilla Natalina Diotallevin ja

Castafiore Biancan kanssa.

Hän oli riippumaton ehdokas. Vastaehdokkaita oli riiputettu.

Vain tylsillä ja yksivakailla ihmisillä on selkeä käsitys logiikasta. Meitä unisia hulluja se naurattaa.

 

PUNAINEN ILMAPALLO

Lyhytproosaa

Karkulainen

Rakkaus on punainen ilmapallo

keikkuvan langan päässä

Punainen ilmapallo keikkuvan langan päässä. Näit sen joskus kauan sitten, mutta elämän tuulet veivät sen mennessään. Sen lanka on kuitenkin niin pitkä, että se yltää vielä sinun käsiisi kunhan vain saisit tilaisuuden tarrata sen päähän ja vetää takaisin sinne mistä tuo punainen pallo lehahti karkumatkalle. Siihen aikaan et vielä ymmärtänyt, kuinka tärkeää osaa se näyttelee sinun elämässäsi.

Se kerran oli päässyt irti ja lentää lekottanut Kanarian saarille asti, mutta ikävä veti sen takaisin kotiin. Sait ohi mennen napattua sen langan päästä, kun se viiletti taas ohi, ja sinä sen pysäytit suoraan lennosta. Ehjä se oli, mutta kokemuksistaan vähän ryvettynyt. Jos vielä kerran karkaat, sanoit sille, niin vaihdan sinut siniseen. Tai ehkä vaikka vihreään vaihdan. Sinähän tiedät, mitä minä ajattelen väreistä. Ne ovat kaikki puhtaimmillaan valkoisia, ja sellainen haluaisin sinunkin olevan. Joskus keväisin punainen kyllä viehättää hetken, Se luo syklisen sykkeen sydänalaan ja sen punainen lanka lepattaa tuulessa. Sen kanssa on aina oltava varuillaan, se poukkoilee ja pyrkii alituiseen karkaamaan. Luulet että se pälyilee sinua jostakin syrjästä ja pitää sinua silmällä. Olet hänen takiaan tullut vainoharhai-seksi. Sydämen rytmihäiriotä kansallismielinen lääkäri sanoo lepatukseksi.

Silti siinä on jotain hellyttävää. Se näyttää katuvalta ja nöyrältä, sille on helppo puhua silloin kun se kuuntelee. Sinulla vain on taipumus ja paha virhe unohtaa, että pallolla ei ole ajatuksia eikä tunteita. Se vain on ja lentää minne sattuu, eikä sillä ole tarvetta selitellä pyrkimyksiään. Niin kuin nyt sitäkin, että se asettuu sinun syliisi ja katsoo sinua viattomasti punaisilla silmillään. En minä mitään tarkoittanut, se vakuuttaa ja hymyilee iloisesti. Vaan sinäpä olet epäluuloinen vanha pieru, etkä usko mitään mitä et erota selkeästi silmissäsi ja mitä et voi silitellä niin, että se rauhoittaisi sinua. Jos sitä huonosti kohtelet, se puhkeaa ja siitä jää vain veltto muisto syliin.

Un raggio di sole, et e subido sera. Quasimodokin ehti ennen iltaa nähdä punaisen ilmapallon, joka unohti hänet seisomaan yksin rannalle. (2024)

Aatoksia:

Runoilija vietti yönsä kaksipolvisen trokeen kanssa

Saanko vaipua rauhassa vanhuuden höperyyteen?

Syrjähyppy. Oikea käsi tietää mihin vasen pyrkii

Kun minä kuulen kaikki nuo  tutkimustulokset ihmisen kehityksestä, alan epätoivoisesti 

 kaivata kadotettua häntääni

Nainen toi syklisen näkökulman lineaariseen aikaani

Vain Saatana juovuspäissään on voinut keksia sähkökitaran.

•                                                     
•  

     ANTAA  MENNÄ  VAAN

                                           Lyhytproosaa

• 

                         Olli Joki,  Aamu-uninen.  öljy 2007.

Mitä on tapahtunut? Kello on yhdeksän ja  

sen luona palaa vielä valo.

(Jules Renard: Kiiltomato. Kuvien metsästäjä)

Kolmekymppisenä mietin usein että miltähän tämä elämä tuntuu sitten kun on täyttänyt viisikymmentä. Alkaako alamäki? Onko enää mitään merkittävää odotettavissa, kuluuko aika vaan muistellessa ja omia tekoja katuessa. Varmaan on paljon jäänyt tekemättäkin. Miltä tuntuu olla niin vanha?

Niistä ajoista on kulunut 50 vuotta ja tässä minä vaan edelleen ihmettelen. Tasai-nen elämä on muuttunut poukkoilevaksi. Nuorempana odotti aina jotain hyvää tapahtuvaksi, nykyään tulee kyräiltyä ympärille ja suhtauduttua muutoksiin epä-luuloisesti. Monet joutavat arkipäivän asiat oudoksuttavat. Mistä johtuu, että ajankulukseen pienen pallon perässä mailansa kanssa hosuvien herrojen pitää pu-keutua tietyllä tavalla? Miksi pitää viinilasi nostaa ravintolassa nenän korkeudelle, muikistella oudosti suutaan ja nuuhkaista. Nyökätä sitten uteliaalle tarjoilijalle että kyllä tämä menettelee. Miksi radion tai television kuuluttajan täytyy yrittää lausua saksalaiset ja ranskalaisetkin sanat amerikkalaisittain? Miksi ulkomaisissa elokuvissa hienostoseurue sanoo mieluummin skool kuin hölökynkölökyn? Miksi replytä on vakiintunut sähköpostikieleen ja syrjäyttänyt suomen? Siksikö että nämä anglismeja ihailevat replyyttärit ovat tuon sanarumiluksen omaksuneet ja käyttävät vain sitä. Niinhän vakiintuminen tapahtuu, ei muuten. Miksi  pitää käyt-tää vieraskielisiä sanoja, silloinkin kun tarjolla on parvi suomenkielisiä synonyme-jä?

Entä sitten tämä lehtien tarjoama kansainvälinen ruokakulttuuri ja pöydän katta-mistavat? Miten niihin pitäisi suhtautua kansan, jonka muistissa ruoka on tarkoi-tettu nälkään ja jonka pöytään oli tarjolla suolasilakkaa ja kaupungista talvisaikaan reellä noudettua suolasilliä tai muuta. Ostaa ja myydä sai vain tapulikaupungissa. Tuntuu joskus, että meillä sitä virkaa hoitaa nykyään Helsinki jonne kaikki keskitetään, muut paitsi pahalta haisevat sellutehtaat. Eivät silti kaikki Suomessakaan vielä näe ruoan valmistusta taiteena, niin kuin se tuntuu Välimeren maissa olevan. Meillä hienoimmat, herrasväkeä miellyttävät mausteet ja hedelmät noudetaan pääkaupungista ja puhutaan työpaikoilla ja kaupoissa englantia. Kukapa nyt rahvaan suomea puhuisi. 

Ihmettelen myös vimmaa joka panee ihmiset matkailemaan ulkomaille, "Taimaa-seen" ja "Mallorkalle" asti jopa ennen kuin oppivat lukemaan. Moni tekee noita omaa egoa ja naapureiden silmissä statusta nostattavia lentomatkoja parikin kertaa vuodessa, vaikka velkarahalla jos ei muuten pääse. Niin, ja vielä sekin oudoksuttaa että ollaksemme yhteiskuntakelpoisia meidän on alistuttava jonkun umpivieraan suunnittelemaan muotiin ja aina vaadittaessa vaihdettava vaatetus uudeksi. Ei vanhoissa tamineissa kehtaa esiintyä ja pitäähän sitä olla kaikin puolin kansainvälinen. Pieksut ovat kotimaisia.

Lentoyhtiön konkurssista olen vakaasti sitä mieltä, että joutavat matkailijat palaamaan takaisin polkupyörillä. Tarvitseeko sitä ehdoin tahdoin lähteä matkai-lemaan seuduille, joilla asuu vain ulkomaalaisia. Nuoruudessa minä tein matkan linja-autolla Luulajaan ja sain tarpeekseni ulkomaalaisista. 

Paljosta muustakin tässä voisi urputtaa, mutta kun pitää lähteä päivänokosille. Postissa pitäisi vielä iltapäivällä ehtiä käymään, mutta eihän niitä enää missään ole, niitä posteja. Niin että sekin on taas yksi pois suljettu mahdollisuus kuluttaa joutilasta ja tuottamatonta  aikaa. Postistahan on jäljellä vain sen vanha symboli, torvi. Se torvikin on kuulemma nykyään jossakin ulkomailla. Niin että mikäpä tässä. Antaa mennä vaan, niin kuin ranskainen sanoo. laissez faire, vaikka englantiakin olisi tarjolla. (2023)

 Fairy on kyllä tehokas tahranpoistaja.

Miettehiä:

Monesti viisaus käy etupäässä takaperin ja huomaamatta

Mikäpä tässä on hännätönnä elää. Ei tarvitse heilutellq häntää jokaiselle vastaan tulijalle.

Elämän genre on tietoisuus vapaudesta

Elämän paradigmat löytyvät vuorisaarnan yhtälöstä

Juoni on kirjailijan valhe

ALFA ET OMEGA

Lyhytproosaa

                                                                       Alkumeri. Akryyli 2023 P. N.

Humanismin kehittynein muoto on matematiikka. Se on ajatusten labyrintti, ei eksakti luonnontiede. Materialistiseen maailmankuvaan perustuva tiede ei löydä  ratkaisua aina yksin. Maailmankaikkeutta täyttää jokin, mille on paremman puutteessa annettu nimi pimeä, näkymätön aine. Siis materia, koska se muuten on käsittämätön. Sitä ei voi nähdä, ei tuntea tai kosketella, ei mitata eikä punnita. Se vain on. Sen eksistenssi käy ilmi vain seuraamalla tunnetun aineen käyttäytymistä. Hän joka sanoo, ettei usko mihinkään mitä ei voi nähdä tai koskettaa on väärässä. Hänen maailman-kuvansa perustuu uskoon, siis siihen mitä ei usko.  Raamatun ja uskontojen tarinat maailman luomisesta ovat yhtä totta kuin tieteen luuoma kuva alkuräjähdyksestä. Joku kysyi, mitä oli ennen tuota isoa pamausta. Toinen neropatti vastasi, ettei ollut mitään, koska ei ollut aikaakaan. Hän ei tuntenut sanontaa, että tyhjästä on paha nyhjästä. 

Niin. Maailman alussa pimeys liikkui vetten päällä ja niin myös Jumalan henki liikkui vetten päällä. Näkemys on tietoviisaille tietenkin liian runollinen. Mutta uskokaa vain! Elämä on runo, jonka alussa on meidän kielessämme alkusointu, mutta se päättyy aina loppusointuun. Siihen, mikä on meidän runoperinteellemme vierasta. Kaikkeuskin on runo.

Beethoven ei sitä kuullut, mutta kirjoitti näkemänsä näyn partituuriksi. Sen nimi on viides, kohtalon sinfonia. (2024)

Miettehiä:

Kaikki sotilaat muistuttavat toisiaan, vaikka heillä olisi erilaiset maastopuvut ja erilaiset marssilaulut. 

Karhun korvaa rupesi kutiamaan. Sieltä löytyi Dudajev niminen hiiri. 

Kuun valossa se hohtaa hopeisena, päivällä katoaa. Enkä enää löydä ajatusta. 

Nainen. Siis potentiaali.

Olemus ui morfisen meren syvyydessä, nousee pintaan ja sukeltaa kohti valoa.

Asiasanat:

Humanismi ja Matematiikka.  Dudajev. Beethovenin 5. sinfonia.

 

K I D U T U S

 

                                                                Syyshalavia. Akvarelli 1989 T.Y-R.

Sivistyneessä yhteiskunnassa kidutus on kiellettty. Ei hyväksytä fyysistä eikä henkistä väkivaltaa. On kielletty hyökkäys kansanryhmää vastaan, Rotuvihaa ei hyväksytä. Silti kidutus elää ja voi hyvin, sillä se osataan piilottaa taitavasti moraalin peitteen alle. Kidutusta on vankiloissa, sairaaloissa ja arkipäivän elämässä. Se voi näkyä avoimesti, eikä sitä uskalleta arvostella. Henkinen kidutus on salakavala, sillä se piiloutuu pelon kaapuun. Se voi kätkeytyä myös vapaamieliseen, liberaaliin maailmankatsomukseen. Aihe, asia joka saa jotkut ihmiset voimaan pahoin ja jota he eivät voi hyväksyä, esitetään edistyksellisenä ja tavoiteltavana. Vastustajia kiusataan jatkuvalla indoktrinaatiolla, joka toistaa kohteen hyviä puolia ja jota suositellaan. Göbbelsin propaganda puetaan moderniin, vapaamieliseen asuun joka peittää todellisuuden kasvot. Käsikirjoittajat, ohjaajat ja näyttelijät on palkattu indoktrinaation palveluk-seen, tiedon ilme vääristyy. Sota silotellaan hyväksyttäväksi, jotkin seksuaalisen käyttäytymisen ilmenemismuodot kuuluvat muka terveeseen kulttuuriin.

Olipa kysymys mistä toiminnasta hyvänsä, sen tekee vastenmieliseksi tapa jolla sitä syötetään ihmisten tajunnanvirtaan. Se julistautuu liberaaliksi, mutta suhtautuu vihamielisesti niihin jotka epäilevät sen perusteluja vääriksi ja irvokkaiksi. Ihmiset alistetaan huomaamattaan omaksumaan jotain sellaista, mikä on aiemmin tuntunut vastenmieliseltä. Kidutusta harjoitetaan vääristyneellä informaatiotulvalla.

Todellisuuden kasvojen takaa löytyy moraalin rappio ja piittaamattomus kanssaihmisten hyvinvoinnista. Siitä että he kokevat tulevansa väärin kohdelluiksi. Tärkeämpää kuin mielen tasapaino, on painostaa ihmiset hyväksymään sitä minkä ovat aikaisemmin hylänneet vääränä. Tärkeämpää on mielistellä niiden ihmisten tahtoa, jotka haluavat että kaikki ajattelevat ja tuntevat kuin he. Jos vääryys sallitaan, se sallittakoon vain vuoks vallan korkeimman. Ei muuten milloinkaan, sanoi joku antiikin viisas. On syytä katsella ympärille ja kysyä missä on valta.

Asenteita on äärimmäisen vaikea muuttaa. Jos joku keksii siihen keinon, hän ratkaisee kaikki sodat. Vieraiden ajatusten ja ideoiden ajaminen hivuttamalla vaalikarjan päähän on kaikkien lakkojen, mielenosoitusten ja sotien hiiva, joka panee rankkitynnyrit käymään. On hyvä muistaa, että ajatuksia ei voi sensuroida, ne pitää joidenkin mielestä unohtaa.

Epilogi: Meteorologin toimesta saadaan kuulla, että maanantai-illan osalta saadaan myös sateita lumen muodossa. (Näin verorahoilla toimiva yleisradio opettaa meille hyvää suomea)

Miettehiä:

Mikä on tyyli? Se on sinä itse, joka näyt kirjoittamiesi kirjainten rakosista

Onko tämä elämä vain metafora?

Älä vilkuile taaksesi. Aika ajaa sinua takaa

Vain Venäjä tietää mikä on Ukrainalle hyväksi

Rutikuiva kertova realismi tappaa kaunokirjallisuuden

Rakkaus on punainen ilmapallo keikkuvan langan päässä

Asiat:  Indoktrinaatio.