lauantai 4. maaliskuuta 2023

 


                    LUOVUUDESTA        

                

Juoni on kirjailijan valhe


Olen pitkän elämäni aikana osallistunut moniin kehittäviin projekteihin. Kirjoittamisen opettaminen on yksi niistä. Kiitolliset harrastajakirjoittajat ovat parveilleen minun ympärilläni kysymässä neuvoa ongelmiin. Mihin pannaan pilkku lauseessa. Onko oikein taivuttaa nimi Urpo urvolle tai Arpa arpalle. Kaikki tyyni vai tyynni. Neuvon heitä ottamaan ruokalusikallisen konjakkia, se auttaa ainakin hikkaan. Nikotuksen myötä kaikki muut vaivat katoavat.

Ennen vanhaan kritiikkiä ei tarvinnut kauan odotella. Nykyään tulee vain hiljaisuus.

Runokielestä on hyvä muistaa, että on olemassa alku- ja loppusointuja. Kalevalassa käytettiin enimmäkseen alkusointua. Vakaa vanha Väinämöinen heitti laulellen vesiä., jsiihen malliin. Loppusointuja käyttivät ulkomaalaiset, jotka keksivät kieliopin. Paljon riippuu siitä mihin rakoon tavun sijoittaa, onko se etu- vai takavokaalien kanssa, vähän niin kuin ihmiset, jotka seurustelevat paritellen. Takavokaaleista kammottavin on ruma ää-äänne, jota runojen sanoittajat eivät osaa vältellä. He sijoittavat puheeseen konsonanttien ja jopa geminaattojen mukaan pitkiä ja onnettoman rumia vokaaleja. Hyvät ihmiset! Kavahtakaa sanomasta tai kirjoittamasta esimerkiksi näin: lämpimammällä säällä Rääkkylässä, tai yskiskellen vääjäämättä Yyterissä. Asioista hyvin perillä oleva harrasta-jakirjoittaja välttää myös puhumasta ryppäistä. Jo kansakoulussa opetettiin, että sana ”ryväs” taipuu ”rypäitä”. Ryppäitä lausuttuna kuulostaa kuin yrittäisi puhua kuuma peruna suussa ja sana luo ikäviä mielijohteita lukijan tajuntaan. Ainakin minulle se aiheuttaa ripulin.

Kirjoitat taas uuden tarinan, jonka joku lukee silmiä räpytellen.

Teillä on mukana käsikirjoituksia, joita haluatte saattaa jonkun kustantajan näkösälle. Hyvin todennäköisesti siellä joku krapulainen kustannustoimittaja heittää käsikirjoituksenne roska-koriin ja sanoo, että minä en koskaan lue aanelosta pidempiä tekstejä. Toinen vaihtoehto on, että kässäri katoaa salaperäisesti maailman avaruuteen, eikä sitä kukaan ole edes nähnyt. Kysykää googlelta, se on jenkki, joka tietää kaiken.

Epätietoisille kerron, ettei romaanin lopettaminen poikkea elämän päättymisestä. Ehkä on paras olla hetki hiljaa, käännellä päätä ja kuunnella. Tehdä niin kuin Daniil Harms, joka ratkaisi ongelman sanoilla ”sen pituinen setai ja siihen koko tarina oikeastaan loppuu-kin”. Vaan älä sinä Taneli Harmista piittaa, hän joutui mielipiteittensä takia hankaluuk-siin. Ota opiksesi äläkä rupea viisastelemaan. Älä rustaa aforismeja, koska ne ovat luku-taidottomille ja vähä-älyisille vaikeaselkoisia ja tylsiä. Kirjoita vain pöytälaatikkoon, sillä pienikin vihje siihen, että sinulla on omia mielipiteitä ja ajatuksia, saa ulko-ovellesi yöllä vapaamielisen koirapartion ja päädyt poliisilaitokselle kuulusteluihin. Sinua syytetään kansanryhmien loukkaamisesta ja disinformaatiosta. On kova paikka, kun runo vaihdetaan lakipykäliin. On myös  syytä tietää mitä sanoo, ja tietää sekin, mitä ei saa sanoa.  Kaikki kustantajat sen ymmärtävät. 

Mitä lyriikkaan tulee, se on ilman loppusointuja kaikille avoin meemi. Tajunnan virrasta vain sanoja jonoon ja otsa rypyssä. Kaikki kustantajat senkin ymmärtävät. Elämän genre on tietoisuus vapaudesta. (2023) 

Miete: Ajatuksia ei saa sensuroida. Ne pitää unohtaa.

 


lauantai 25. helmikuuta 2023





RAUTAKAUPASSA



 KUVA: ASIAKAS ON AINA OIKEASSA.

Olin eilen täyttänyt 85 vuotta ja kohtalaisen iloinen. Lähdin rautakauppaan sillä olin päättänyt ostaa vasaran ja nauloja. Miksi halusin niitä ostaa, en oikein tiedä, tai en ainakaan muista. Mietin asiaa siinä kävellessä ja kaukaa jo näin Torsti Tukkosen, joka maleksi vastaani. Hän täytti viime kuussa 83.

Livahdin lähistöllä olevan muuntajan taakse vettä heittämään, mutta turhaan. Tarkkasilmäiseltä Torstilta ei jäänyt huomaamatta, että pakoilin häntä. Mies hiipi muuntajan taakse ja tarkkaili hetken aikaa minun suoritustani. - Mistä johtuu, että sinä piiloudut aina johonkin kun minut näet, hän uteli.- En minä piiloudu, puolustauduin syytökseltä. Näethän, että minulle tulee aina tämä sama tarve kun me kohtaamme tiellä. Ja aina on tämä tihkusade.- Mutta mistä se johtuu, Torsti kysyi. Enhän minä vaarallinen ole, niin että en oikein nyt ymmärrä. Eivät pilvet minun perässäni ui. 

Pohdin tovin aikaa hänen näkökulmaansa.- Minä luulen, että se johtuu sinun eukostasi, sanoin. Etkö ole huomannut, että hän on seudun pahin juoruakka. Torsti kivettyi niille sijoilleen. - Ei pidä paikkaansa, hän puolusti rumaa vaimoaan jolla oli lonksuvat tekohampaat. - Sinä itse olet syypää. Miksi luuhaat tuolla rautakaupassa, vaikka se kassanainen sopisi ikänsä puolesta tyttäreksi. 

Vedin sepaluksen vetoketjun kiinni ja muistelin vanhoja aikoja, jolloin näissäkin oli vielä napitus. Torsti näytti närkästyneeltä. Kaikkeen ne keskittävät huomionsa, minä ajattelin. Kateus, vahingonilo , häijy juoruilu. Syytetään minua vaikka vika on joko kassaneidissä tai minä itse olen viaton. Tosi ystävä erottuu aina takaani, hän neuvoo minut oikealle kassalle, on empaattinen ja tuntee myötätuntoa myös syyllistä kohtaan. Hän ei kaiva ikäviä asioita menneisyydestä ja hänellä on pussihousut merkkivaatteiden sijaan. Näin minä päättelin ja yhdessä me jatkoimme matkaa kohti rautakauppaa. Panin merkille, että Torsti ei kulkenut minun perässäni, vaan säntäsi heti tilaisuuden tullen kassalle etuilemaan. Hänellä oli mairea hymy naamalla ja silmää hän minulle iski, ryökäle. Naulat ja vasaran unohdin ostoskärriin, mutta pastilleja se kassaneiti minulle tarjosi. Ehkä minun hengitykseni haiskahti valkosipulille tai yskänlääkkeelle, jota ennen lähtöä olin naukannut kaksi ruokalusikallista. 

Kävelimme taas kotiin ja lauloimme kaksiäänisesti Torstin kanssa Rentunruusua. Päästin ovesta sisään naapurin kollikissan, joka norkoili usein meidän kotiportailla. Se oli siellä aina hyvällä asialla. (2023)

Asiasana: Kollikissat.











lauantai 18. helmikuuta 2023

 

Mielenmuutos


Syyspuisto. Akvarelli T.Y-R., 2018

Kävelimme isä Johanneksen kanssa portista puiston puolelle. Kuuntelin lintujen laulua ja purin hänelle katkeroituneita muistoja nuoruudesta. Yritin muistella psalmin sanoja, mutta enhän minä sellaisia muista. Kun minä katson kuuta ja tähtiä jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen että pidät hänestä huolen. Tai jotain sellaista, En oikein muistanut, mutta opettaja antoi siitä aineesta yhdeksikön. Se oli paljon, koska yleensä hän jakeli minulle kutosia. Minusta tuntuu, että hän oli uskovainen. Kun minä fysiikan ja tähtitieteen kokeista sain yhdeksikön, peruttiin koko koe, koska opettaja epäili että luokassa oli luntattu. Jotkut minun lähelläni istuneet menestyivät tässä peruutetussa kokeessa hyvin, mutta siitä oli vaikea tehdä johtopäätöksiä, koska minä keskityin paperiin enkä tiennyt mitä ympärillä puuhattiin. Ylensä sain fysiikasta vitosia ja kutosia, koska numeroilla leikkiminen ei miellyttänyt. Ne olivat kuin raatokärpäsiä huonon itsetunnon ympärillä. Jokin demoni yllytti opettajaa komentamaan minut taululle kaikkien pällisteltäväksi, koska hän vaistosi minun asenteeni kaikkeen valmiiksi pureskeltuun, niin kuin esimerkiksi aksioomat ja teoreemat. Taulu oli paikka jota välttelin henkeen ja vereen, koska en osannut näytellä.

Minua otti pattiin kaikki myötätuntoiset naamataulut ja ilmeet, koska näin niiden takaa vahingonilon. Ähäkutti, sinä seisot siinä neuvottomana etkä tiedä mihin katsoisit. Etkö sinä huomaa, että sekin tyttö jota ihastelet näkee nyt vain saamattoman luuserin. Ja sitten yksi opettaja keksi kysyä että mikähän on auringon pintalämpötia. Minä sanoin että Heiskasen mukaan se on noin viisituhatta astetta, mutta ei hän uskonut. Kyllä sen täytyy suurempi olla. No, se riippuu näkökulmasta, minä ajattelin ja istuin nolona takaisin.

Minä en ymmärtänyt miksi piti lukea ulkoa kasvien latinankieliset nimet ja Suomen vesistöreitit. En voinut käsittää mihin tarvitsen tulevassa elämässä liikuntatuntien rekkiliikeitä ja pallon pyöritystä. Mihin minä tarvitsen todennäköisyyslaskentaa. Nykyisin, jo vanhana ajattelen näin: voi kun te ymmärtäisitte mitä on vapaus! Että saatte lukea mitä haluatte ja saatte vapautua mielipiteiden ja muiden tahdon kahleista. Että voitte opetella humanistiksi, joka on vapaa ahneudesta ja vapaa hyväksymään muutakin kuin vain sen, mikä lisää oman egon arvoa. Mikä on ihminen, jota kukaan ei halua tunnustaa, koska hän tuntee itsensä. 

Isä Johannes oli kuunnellut vaiti ja sulki rautaportin. Sinä olet oikeassa, hän sanoi. On hyvä oppia tuntemaan itsensä, että voi vasta sitten arvostella muiden käytöstä. Vaan sinä et vielä tunne itseäsi. Odota heiltä sitä mitä itse osaat ja kykenet heille antamaan. Muuta mielesi että maltat odottaa. 

Mielen muutos, metanoia

lauantai 11. helmikuuta 2023

 

            T Ä H T I E N  H E I J  A S T  U M I A


Tähtienheijastumia

Jungin mukaan psyykellä on kaksi keskusta. Ego on subjektiivinen tietoisuuden keskus. Unet puolestaan nousevat tiedostamattomasta "itsestä" joka on subjektiivisen tietoisuuden keskus., luonteeltaan objektiivinen ja peroonan ulkopuolinen. Uni nostaa esiin alitajunnasta kumpuavia symboleja, joihin alkukristityt suhtautuivat ennakkoluuloisesti. Suhtautuminen uniin on samanlaista kuin asenteet niin sanottuihin yliluonnollisiin ilmiöihin. Skeptikko joka uskoo vain materian olemassaoloon, käyttää ristiriitaisesti sanaa yliluonnollinen ja ivaa juuri sitä käsitettä  jonka kieltää. Gregorios Nyssalainen korosti sisäisen elämän loputonta edistymistä. Ihmisyys on aina liikkeellä jotakin kohti.   Ihmisen tehtävä on suunnata tuo loputon liike oikein. Valvetila on ainaista etenemistä, se on kuin ravia, jossa uni auttaa irtautumaan oravanpyörästä ja jättää ihmsen olemuksen ajalehtimaan vapaasti. Tämä näkemys sopii hyvin nykyaikaan.

Sisäisen elämän loputon kehitys on sukeltamista kohti ikuisuutta jumaluuden syvyyksiin. Se on hidasta kasvamista (0rdodoksit), ei äkillinen "herätys".

Näin sanoo Lutherus: mikäs ihminen on?  Respondit: ihminen on vähämielinen ja hullu, usque annun  XL elikkä neljään kymmeneen ikävuoteen asti, jonka jälkeen hänelle selväksi käypi, että hän on narrien narri. Mutta silloin on hänen elämänsä jo ohitse. 

Aikojen saatossa on ollut useita ihmislajeja. Jos Karoliininen instituutti olisi jatkanut rotuopillisia tutkimuksiaan, olisi havaittu että suomalaiset ovat homo neanderthaliksen jälkeläisiä. Sinisilmäisiä ja punertava partakin heillä on , lyhyet jalat ja outo lyhyt kallo. Omissa tutkimuksissani olen tullut tulokseen että suomalaisten viehtymys hevirokkiin juontaa juurensa aina  pystyihmisen (homo erectus) aikoihin asti. Luuhuilun tilalle on tullut sähkökitara, joka tut-kimusteni mukaan on selvästi sielunvihollisen keksintö. Rituaalit, tanssit ja käytöstavat viittaavan samaan suuntaan.

Tohtori Zhivago ihmetteli runossaan näin: vaan keitä liemme, mistä, kun kaiken kaikkiaan jää tyhjää phumista jälkeemme maailmaan. Pindaros puolestaan arveli, että ihmiset ovat tähtien heijastumia, 

Pindaros. Pasternack; tohtori Zhivago. Kallas: Reigin pappi.








lauantai 4. helmikuuta 2023



S U K U





Kevät.  Akvarelli Tarmo Yli-Rajala 1990 

Tuttava alkoi harrastaa sukututkimusta. Hän halusi tietää mistä päin maailmaa esi-isät olivat tulleet. Ruotsista vai Saksasta, tai ehkä jostain eksoottisemmasta maasta. Vaikka Espanjasta. Täti oli nähnyt unen jonka mukaan hän oli edellisessä elämässä asunut Espanjassa. Kesälo-mallaan täti oli käynyt katsomassa seutua, jossa oli unen mukaan elänyt. Se oli kalastajan mökki Välimeren rannalla, ja yhdessä he paikan asukkaiden kanssa pohtivat sikäläisiä suku-laisia ja naapureita. Niitä löytyi menneisyydestä aika paljon. ja kaikki olivat  niin köyhiä, että ottivat kiitollisuudella vastaan tädin rahalahjoitukset.

Toinen tutkija oli päätynyt Rooman keisareihin. Jonkun Neron perimää virtasi heidän sukunsa geeneissä. En sanonut ääneen, mutta arvelin että kysymys oli ennemminkin Pithecantropus erectus. Tuttava vilkuili minua epäluuloisesti. Löytyi vielä sellainenkin tuttava, joka pettyi siihen, että kaikki esi-isät olivat metsäsuomalaisia ja maaseudun sekatyömiehiä. Ei yhtäkään vierasmaalaista! Hän lopetti tutkimukset siihen.

Sukututkimuksia julkaistaan paksuina teoksina jotka sisältävät tuhansia nimiä. Eivät he kaikki sukulaisia oile, ehkä voisi pikemminkin puhua heimosta tai klaanista. Yksi asia on kuitenkin varma. Kantaisä on mieluiten kaukaa muualta tullut ja puhuu sivistyneempää kieltä kuin suomalainen rahvas. Kun törmätään kirkonkirjoissa ruotsin tai muun kieliseen sukunimeen, se omaksutaan sukukirjan kanteen ja hyväksytään uudelleen sukunimeksi. Harva tietää, että nuo komeat nimet ovat usein sotajoukkojen kirjurien keksimiä, sillä eihän länsisuomalaisilla sukunimiä ollutkaan. Ilpo Kaaponpojasta tehtiin  Ingvar Karlsson. 

2300 eKr. egyptiläisessä hymnissä Aton-jumalalle sanottiin näin: kuinka moninaisia ovat-kaan sinun luomuksesi, kaikki ne ovat mysteerisiä nähdä. Sinä olet asettanut jokaisen ihmisen paikalleen, heidän kielensä ovat erilaiset puhetavaltaan, niin myös heidän hahmon-sa ja ihonvärinsä erilaiset.

Niin myös kristityt sanoivat. Herrakansoja ei ole, eikä niitä pidä tunnustaa. Saman tekevää mitä sieltä tutkimuksista löytyy, ihminen on tärkein. Jokainen esivanhempi ajatteli ja tunsi niin kuin sinä itsekin. Ehkä onkin parempi pohtia mitä ihmisyys on.

Aton-jumala. Egypti, farao Eknaton. Pithecantropus erectus.



lauantai 28. tammikuuta 2023



                                                   KAOLIN VIERTOTIELLÄ    
                                                                        Science fiction

Ensisyntyisten lentolaiva

.John Carter oli avaruusmatkailun pioneeri. Hän aloitti säännöllisen liikenteen maan ja Marsin välillä.Edgar R.Burroughs kirjasi matkamuistelmat moniosaiseksi teokseksi ja teki vaatimattomasta sankarista maailmankuulun. Minä tunsin tuon vanhan miehen, joka silloin tällöin maassa lomaillessaan istui Kahvila Eineksessä ryyyppäämässä kaljaa, Kokkolan Ykspihlajassa. Hän kertoi minulle seikkailuistaan. Niissä minäkin usein olin mukana, ihan ilman John Carteria.

Kaolin viertotiellä tapasin ensi kerran Cartorin, tämän sotavaltiaan äpäräpojan.Ei siinä paljon ehditty tarinoida, kun hänellä oli kiire kaupunkiin. Hän oli kuullut juorun, jonka mukaan Thuvia neito oleili Kaolissa ja vietti siellä rietasta elämää jonkun juopon thernin kanssa.Minä osoitin asianmukaista myötätuntoa, mutta vähät siitä välitin. Oli piilouduttava pensaikkoon ratsu-partiolta, joka pyyhälsi ohitsemme thoateineen. Ratsut huohottivat uupumuksesta vaikka niillä oli kuusi jalkaa. (muistaakseni). Cartor ryömi esiin pöheiköstä ja puisteli punaisen soran housuistaan. Hänellä oli isältään varastettu miekka, jota isä huitoi paraateissa, mutta jonka Cartor nyt  sujautti suurieleisesti huotraan. Tarjosin taskumatista miekkoselle tujaukset skottiviskiä, jonka sotavaltias oli tuonut Marsiin edelliseltä matkaltaan maahan. Mies oli juovuspäissään eksynyt Californian sijasta Skotlantiin. Minun viskini oli ravintola Eineksestä ostettua limodadia.

Cartor lähti siitä nilkuttamaan kohti Kaolin kaupunkia, ja minä jäin hetkeksi pohtimaan minne siitä lähtisin. Cartorin tappama lentolisko rupesi jo haisemaan ja minulla oli vähän nälkä. Poimin matkan varrelta pensaista marjoja, joiden nauttiminen piristi kummasti mieltä. Ihan tuntui kuin ennen vanhaan Dejah Thorikselta saatujen marjojen jälkeen. Rouvalla oli niitä pussillinen piilossa John Carterilta, joka oli ehdoton absolutisti ja raittiusmies. Thuriakuun himmeässä hohteessa minä hiiviskelin kohti Kaolin porttia, jossa näin vartitiomiehen ottavan nokosia pää isän vanhasta manttelista kootun tötterön päällä. Eväspullo lojui miehen vieressä. Ovi oli jäänyt auki, joten hiivin siitä huomaamatta kaupungin öiselle kadulle. Kauempana näin sen tornin, jonka laelta Mustat ensisyntyiset lentolaivoineen hallitsivat koko seutua. Ei siinä Kaolin jeddakilla ollut enää muuta tehtävissä kuin pyöritellä peukaloitaan jeddaransa kanssa. Tai mitä lie pyöritellyt.

Avasin tornin oven ruosteisella avaimella jonka veli oli löytänyt eilen tunkiolta. Se sopi lukkoon, mitä minä jo etukäteen olin aanaillutkin. Kattotasanteella ei näkynyt yhtään lentolaivaa, koska ne oli kaikki lähetetty Ykspihlajaan, sataman suuntaan. Vikantin villit heimot olivat vallanneet sataman, jonne oli pystytetty juhannussalko. Illan kolkkoa yknäisyyttä halkoi nyt vain kapteenin koiran, Upin haikea ulvonta. Sillä oli juoksuaika. Kuului sieltä korviin myös Vikantin vihreiden villien sotahuuto: heija heija GBK, resa  på, veerlavoo. Heija heija heija! Mutta missä olivat Cartor ja Thuvia-neito? Sikäli kuin Cartorin luonnetta tunsin, hän oli ajanut juopon thernin matkoihinsa ja lähenteli nyt kiihkeästi Thuviaa. Näin Thuvian istuvan kahareisin pienellä puupölkyllä. Hän oli närkästynyt, sillä Cartor lähti pakoon heti kun minut näki. Hänen omatekoinen tussarinsa oli jäänyt katolle lojumaan.

Minun mieltäni häiritsi taas kiusallinen tunne. Kaikki ei ollut ihan kohdallaan. Syy tuohon tunteeseen paljastui kohtasillään. Se oli äidin äkäinen ääni, joka sätti minua pitkäksi venyneestä ulkoilusta Piti tulla äkkiä sisälle ja nukkumaan, mitä sie siellä liiterin katolla vielä kupeksit naapurin Maijan kanssa.Iltateeki on juomatta.

Poistuin tornista hyppäämällä halkopinon viereen, ja päätin palata asiaan heti huonenissa. Tussarista kävisin vaihtokauppaa Cartorin kanssa. Konflikti piti selvittää mitä pikimmin, ja ajaa mustat ensisyntyiset pohjoiseen Khorusjärven takaisiin onkaloihin, joista he olivat tulleetkin. No. Thernit nyt olivat valkoista lälläriporukkaa, josta ei ollut muuhun kuin tikanheittoon kapakassa. Isä voi panna ne huomenna vaikka puita pienimään. (2023)

Edgar R. Burroughs: Mars kirjat, 
Siniset Mars-kirjat,Taikajousi 1970-luv.










perjantai 20. tammikuuta 2023



VERKOSSA




Miete:Kyllä on yhtä kuin ei. 
Ero on kysymyksessä.

 Verkko jossa pyristelet, on tahmea mielipiteiden verkko. Sitä hallitsee liberaali hämähäkki. Voi se olla vanhoillinenkin. Sillä on tumma hahmo ja kahdeksan silmää joilla se näkee joka suuntaan.Varo katso-masta sitä silmiin.

Jos taputat ohimennen vieraan lapsen päätä ja tarjoat hänelle karkin, sinut viedään pillit vinkuen poliisilaitokselle. Rikosrekisteri tutkitaan siltä varalta, että olet pedofiili ja käytätkö korvarenkaita.

Jos olet jo yli kahdeksankymmenen ja otat päähänpistosta yhteyttä nuoruuden tyttöystävään, niin tämä luulee sitä seksuaaliseksi ahdisteluksi. Ja niin luulevat kaikki hänen naapurinsa, sukunsa ja juoru-akat. Saat tässäkin tapauksessa joltakulta vanhalta äijältä turpiin ja sinut viedään poliisilaitokselle. Ehkä tutkivat mielentilasi. Turhaan selität, että olisi vaan ollut kiva jutella ja muistella menneitä, sitä kuinka typerä voi nuorena olla. Silloin kun luullaan että on olemassa empatiaa ja jopa rakkauttakin, eikä vain ryppyotsaisia tosikkoja virsikirja kainalossa.

Jokin vuosi sitten sait tilaisuuden osallistua valtakunnalliseen kokoukseen, jonne kertyi idealisteja kaikkialta maasta. Hotellihuoneeseen sinut pantiin juopuneen idealistin kanssa, joka illan mittaan alkoi inhottavalla tavalla lähennellä. Koska teillä oli erilainen käsitys moraalista ja ajanvietosta, sait hänestä pitkäaikaisen vihamiehen joka ei enää tervehdi.

Monia outoja piirteitä sinun luonteessasi on. Harrastat taiteita ja maalaat kuvia, joita olet joskus onnistunut myymään ja asettamaan näyttelyihin. Olet maalannut alastoman naisen kuvan, jonka ympärillä pyöri lukuisa joukko miespuolisia taiteen ystäviä. He olivat sitä mieltä, että kuva esitti jotakuta tuntemaasi sihteeriä, tai ehkä jonkun poliisin rouvaa. Mutta hiusten väri oli tumma,. Eihän se tumma ole vaan vaalea, siitä he kinastelivat. Vaan sinä autuas taiteilija käänsit kylkeä ja ajattelit, että ottakaa kuva maltillisesti, ei se taidetta ole. Puit blogin kuvan esittämälle tädille puseron siltä varalta ettet saisi haastetta käräoikeuteen.

Näin se on. Eletään demokratiassa, jossa on mielipeen ja ilmaisun vapaus. Jos vain kampaat tukkasi ja puistelet pölyt valkoisesta viattomuuden paidastasi, se voidaan pestä ja kiertää kuivaksi. Kaikki lika ja synti irtoaa siitä ja olet valmis siirtymmän hiippakuntaan, jossa paita ripustetaan narulle kuivamaan. Jatkat matkaasi huomaamatta, että olet nöyrästi alasti, ja että lauha kevättuuli huisuttelee puhdasta paitaa. Sinussa elää tietoisuus itsestäsi ja tunnet olevasi olemassa.  (2023)

Ilmaisuvapaus. Mielipiteen vapaus.