KEISARIN VIESTI

Lyhytproosaa

                                                                            Kuva: Suljettu viesti

Parvi lintuja lehahti ilmaan kuin tuiskuna ja minä seurasin sitä katseella. Näin miten ne kohosivat korkeuteen yhdellä henkäyksellä, kunnes en enää uskonut niiden nousevan ylös, vaan tiesin itse putoavani. Orapihlaja-aita oli autio, varpusten tirskutus kadonnut. Hain lehden laatikosta ja muistelin eilistä puhelua. Se pirisi iltapäivällä juuri silloin, kun olin ajatellut mennä päiväunille. Vanha luokkatoveri soitti ja kysyi vointia. Kerroin sen hänelle lyhyesti. Muisti pätkii, ristiselkää halvaannuttaa väärä liike jonka tein toissa päivänä. Päätä ei pakota, mutta polvet pyrkivät kävellessä pettämään ja sitten on vielä tuo siunat- tu eturauhasvaiva. 

Olen muistellut luokkakuvan esittämää totista joukkoa, mutta siitä on liian kauan. En muista muita kuin itseni, enkä ole siitäkään varma.

Soittaja kuunteli ja puhelimesta kuulin hänen vaivaisen hengityksensä. Se rahisi ja sano-jen välillä hän piti taukoja, ikään kuin pyydystäisi karkuun juoksevia sanayksilöitä. Ai-kansa viivyteltyään hän lopulta sanoi: kuule, en minä sinulle halunnut soittaa vaan sille toiselle, jonka nimeä en nyt muista. Enkä minä sinunkaan nimeäsi muista, mutta ei se haittaa. Mehän elämme yhteiskunnassa, jossa tasa-arvo on tärkein arvopohja. Tautofonia meitä ärsyttää ja tasapäisyys, jonka puolesta on taisteltu jo Ranskan suuresta vallanku-mouksesta lähtien.

Kun hän näin puhui, tiesin nyt kuka hän oli. Meillä oli sama ihastus, joka antoi meille molemmille pakit. Ei ymmärtänyt hyvän päälle, ainakaan mitä minuun tulee. Hänestä en tiedä. Ihastuksella oli vaalea polkkatukka, mutta yksivakaa luonne. Hän käski minut menemään sinne missä pippuri kasvaa, mutta minä en halunnut olla ulkomaalaisten kanssa missään tekemisissä.

Kun keskustelu muuttui yhä vaikeammaksi, lopetin sen ja panin puhelimen jääkaappiin jossa sitä pidän. Sen soittoääni on häiritsevä kukkuu, mikä saa aina hätkähtämään. Leh-den olin unohtanut ulos verannalle, jossa linnut olivat sotkeneet sen jätöksillään. Siinä siis tämän aamun poliittinen agenda. Päätin lukemisen sijaan hiljentyä hetkeksi musiikkiin, mielessä käväisi Shostakovitsin Toinen valssi. Vaan radion oli valloittanut alle kolme-kymppinen asiantuntija, jonka maku poikkesi minun omastani. Huomasin, että kysymyk-sessä oli sama ikuinen riesa, Tampere-radio. Suljin sen saman tien ja lähdin takaisin nukkumaan. 

Päivä oli nyt pulkassa, lintuparvi palannut orapihlajapensaaseen ja ikkunan rakosesta kuului varpujen tirskutus. Pöydällä lojui Kafkan novellikokoelma Keisarin viesti. Se minua aina ilhduttaa.(2024)

SANAN PAUKAHROKSIA:

Vain Venäjä tietää mikä on Ukrainalle hyväksi

Suurimmat sankarit esiintyvät aina vain paaraateissa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  

 METANOLIA

LYHYTPROOSAA

                              Kuva Chopin nocturno op.9 no2 Lola Astanova

Hän oli insinööri Firman hallinnosta. En tiedä tarkemmin mitä hän teki, mutta koneit-ten ja laskutikkujen kanssa hän ei häärännyt. Tuli hän kyllä usein meille yläkertaan ja istui tietokoneen ääreen. Niihin aikoihin ei vielä kännyköitä tai tabletteja tunnettu. Siinä hän näytti viihtyvän, ajatuksissaan ja puhumattomana. Joskus hän havahtui kuin hereille ja alkoi puhua jostakin arkisesta asiasta, joka ei minua kiinnostanut. Olin huolestutunut enemmän ihmisistä kuin koneista, mitä hän ei oikein ymmärtänyt. Mies istui siinä yksin ja kuunteli musiikkia korvakuulokkeistaan. Hän ei pystynyt keskitty-mään siihen mitä koneen näytöltä näki, tai hän näki siellä jotain mistä ei halunnut tietää mitään. Laskelmia ja skenaarioita, tyhjää tajunnan täytettä.

Joskus hän kaivoi esiin eväsnyytin ja söi siinä paikalla. Oli varannut itselleen pitkän istunnon ja söi kaikessa rauhassa. Juteltiin siinä tapahtumista maailmalla. Oli vireillä rauhanneuvotteluja sekä syytöksiä kansanmurhasta ja väestön pakkosiirrosta.. Minä väitin, että sellainen meitäkin on kohdannut, mutta siitä ei ku kaan piittaa. Alkuperäi-stä väestöä on siirretty pois tieltä kun uutta väkeä on tuotu tilalle. Paikkakuntien ni-metkin on muutettu vieraiksi. Syyllinen löytyi meiltä, se todettiin kansainvälisessä kokouksessa jossa tuomarina oli se joka pakkosiirtoon pakotti. Oli valittu kahdesta pi-rusta se väärä.

Hän ei kuunnellut eikä osoittanut kiinnostusta minun näkemykseeni. Tuijotti vain eteensä ilmeettömänä ja kääntyi sitten katsomaan minua. Jos vääryys sallitaan, se sal-littakoon vain vuoks vallan korkeimman, hän muisteli jotakuta antiikin roomaalast a filosofia.

– Ei muuten milloinkaan, minä jatkoin. Onpas sinulla syvälliset mietteet, mikä sinut saa moisia muistelemaan?

- Uusi luuta joka lakaisee minut syrjään. En kelpaa enää siihen mitä olen tähän asti tehnyt. Hyvä ettei antanut saman tien lähtöpasseja.

Onhan sellaista nähty ennenkin, lohdutin miestä joka piilotti eväspaperit roskakoriin. Itse hän oli eväät aamulla tehnyt, kun vaimo ja lapset olivat jättäneet yksin. Hän otti kuulokkeet ja pani ne laukkuunsa, alkoi valmistella lähtöä.

- On vaan niin masentavaa ja turhauttavaa. Mikään niille ei riitä, aina vaaditaan enemmän. Minulta on työn takia mennyt jo perhe ja nyt ne palkitsevat kaikesta uh-kaamalla irtisanoa.

Kyllä kaikki järjestyy, yritin vielä typerästi vakuutella. - Kun oikein ottaa päähän, niin kuuntele niillä kuulokkeillasi Optinan ortodoksi-iseien rukousta, alkuperäisenä.  Kokeile niin huomaat.

Se oli viimeinen kerta kun näin hänet. Viikkoja myöhemmin kuulin, että mies oli ampunut pistoolilla suuhunsa. Hän jätti jälkeensä kirjavan, verisen työpöydän ja paljon puhetta. Ei mielipiteistä vieläkään myötätuntoa tihkunut, häntä moitittiin vain heikoksi. Heikot sortuu elon tiellä, joku neropatti julisti.

Johtaja vakiinnutti asemansa tiukkana ja päättäväisenä miehenä, jolle yhtiö oli kaikki kaikessa. Juhlapäivänä hänelle myönnettiin mitali.

Asiasanat:

Metanolia, mielenmuutos. Lola Astanova.

Kuva: abstraktia taidetta, jonka tekijää en vanhuuden höperyyttäni muistanut merkitä muistiin. Koska tykkään taulusta, niin keksin sille nimen ja esittäjän, nätin pianistin, uzbekin  Lola Astanovan. 

 

                 AMPUMARADALLA                                                           LYHYTPROOSAA

                                                     

                                                         Pelko

Ampumarata oli piikkilanka-aidan takana, metsikön reunassa. Siellä oli penkere jonka eteen oli pantu maalitaulut. Minua vähän pelotti, katsoin syrjäsilmällä isää joka oli vaitelias. He olivat kotona riidelleet ja äiti sanoi että isä oli äkkipikainen. Ei hänestä voinut tietää mitä ajatteli ja mitä tunsi. Ehkä hän kääntyy äkkiä ja tähtää vaikka minua. Hänestä oli tullut sellainen sodassa.

Nyt nän, että isä tähtäsi pahvista kyhättyä, pelokasta miehen hahmoa. Hän ei laukaissut vaan laski aseen tukipöydälle ja jäi miettimään. Pahvihahmo oli palauttanut hänen mieleensä jonkin muiston. Ehkä hän muisti miehen, joka ilmestyi uhkaavasti ison kiven takaa, aseella häntä osoittaen. Se oli sense datum, joka pysäytti hetkeksi liikkeen. Isä oli nopea ja tarkka, mies lyyhistyi polvilleen ennen kuin ehti muistaa rakkaitaan. Niitä hänelläkin oli jossain kaukana.

Nämä asiat olen kuullut salaa aikuisilta, kun ne ovat olleet meillä kylässä. Nyt kuusen näreessä istui oksalla yksinäinen korppi. Se pälyili uteliaasti minua, mutta en tiennyt mitä se pohti.

Minä olin tässä ja odotin mitä isä seuraavaksi tekisi. Saattaisin juosta piiloon ison kiven taakse. Siellä lojui paljon tyhjiä hylsyjä, joita ampujat eivät viitsineet kerätä talteen. Minä vain keräsin ja vein ne kotiin. Leikeissä ne olivat sotilaita jotka taistelivat vihollisia vastaan. Kiväärin hylsyistä oli kiva kyhätä tykkejä. Patruunakampaan kiinnitetty hylsy oli tykin piippu, jonka panin rihma-rullan päälle niin, että rulla näytti tykin pyöriltä.

Isä alkoi kokoilla tavaroitaan ruskeaan nahkasalkkuun. Hän pani sinne parabellumin ja trasselitukot, panoslaatikot. Näky tuntui helpottavalta. Hän yritti hyräillä jotakin, mutta tiesin että isällä oli sonnivainaan nuotti. 

-Tulepas nyt niin lähdetään kotiin, hän sanoi minulle. Siellä jo ruoka odottaa. Hänen suupie-lessään näin hienoisen hymyn häiveen ja äkkiä tiesin, että vaara oli ohi ja että olin sen vain kuvitellut.

 Ajattelin, että isä ampuu vain vihollisia.

MIETTEHIÄ:

Ei luulisi, että kananpee on herkullinen ranskalainen ruokalaji.

Ei ole koiraa karvoihin katsominen, arvelivat kirput yksimielisesti.

Ennen pridekulkuetta nähtiin Göbbels useissa lehtiitoimituksissa.

Empaattinen mies juo muiden terveydeksi. Vastalahjakssi hän saa maaksakirroorin.

Asia: 

Panoskampa. Mikä ero on saksalaiseella ja suomalaisella panoskammalla?

Parabellum. Näre. Sense datum.

                                                The raven lord

    

TAKAPIHAN NUKET                                                   

LYHYTPROOSAA    

Nocturno. Akvarelli 2018 

Kirjoituspöydän kulmalle oli joku pannut pienen veistoksen. Se esitti ballerinaa jonka lyhyt mekonhelma heilahti joka kerta kun käänsin lehteä. Minä kun samalla myös luin. Pidin silmällä veistosta ja luin Marquezin kertomusta everstistä joka odotti kirjettä. Pimeys oli jo laskeutunut kaupungin ylle, etäisyydessä syttyilivät lukemttomat valot. Tiesin että pihakorttelin kulmauksessa oli röykkiö romua. Siihen oli kasattu konkurssin tehneen liikkeen poistotavaroita, joukossa vanhoja mallinukkeja. Kävelin päivällä paikan ohi ja kuulin kuinka ne kuiskivat keskenään salaisuuksia. Ette usko miten minua hävettää, yksi nukeista valitti. Heittivät tänne pihalle syrjään ilman vaatteita. Olisivat edes paidan jättäneet päälle. Tässä sitä nyt rinnat paljaina täytyy ohi kulkijoille keikistellä.

Vilkaisin ohi mennen nukkea joka makasi selällään pahvilaatikoiden ja muun roinan päällä, jalat oikoisenaan. Toisesta jalasta oli tippunut piikkikorkoinen kenkä asfaltille. Näky häiritsi minua, koska se jostain syystä palautti mieleen assosiaation nuoruudesta. Olen joskus kokenut tämän tilanteen, ajattelin ja kilistelin avainnippua taskussa. Kiipesin kolme kerrosta yläkertaan ja kaivoin esiin Marquezin everstin. Pöytäveistos teki piruetin ja kuulin kuinka Katia Buniatishvili soitti Chopinin nocturnoa numero 9, c molli. Istahdin pöydän ääreen ja päätin jatkaa kirjoittamista.

Luin nyt, että tapahtui virhe, eikä tallennustietojasi voitu ladata. Odota hetki ja yritä uudelleen. Mikä virhe muka? Kukahan kielinero tuonkin virkkeen on laatinut, minä ajattelin.

Oli niin vaikea aihe. Minua oli päiväkausia kalvanut kysymys olemassaolosta. Olinko minä muka eksistentialisti? Vai olinko sittenkin anakronisti, joka istui väärässä paikassa haikailemassa eilisen perään. Ikkunaruudussa häilähti jotain, ja kun avasin juuri äsken suljetut silmät, näin Marquezin hevosen laukkaavan yli taivaan. Kattojen ja antenniviidakoiden yli, kohti päivän nousua. Sieltä ei mitään hyvää tule koskaan, sanoi äiti aikanaan ja oli oikeassa. Nyt sieltä tuli tuhansittain nuoria miehiä, jotka tapetaan pusikoihin ja teiden varsille.

Aikaa ei oikeastaan ole, kirjoitin koneen muistiin. Se on mielikuva, jonka vastakohta on sense datum. Tämä hetki. Oli yö, ja Katia lakkasi soittamasta. Balettitanssijan piruetti jäi kesken. Minä vain olin olemassa ja miljoonat muut joita vallanhimoiset psykopaatit ajoivat kuolemaan. Ratsu oli ikkunasta kadonnut, ilta jo piirittänyt lehmusten hahmot. Näin tummat linnut rypäinä puiden oksilla. Oli vaikea uskoa todeksi sitä mikä ei liiku. Oli vaikea liikuttaa todellisuutta. (2025)

AJATUKSIA

Kustahan poijaat tähän, naukuu meirän kollikissi krannin portahilla

Ihmiset vaikenevat, koska eivät osaa tai eivät halua ajatella. 

Jenkit olivat kaikki isänmaallisia kun purjehtivat Amerikkaan. 

Kaikki he olivat yksimielisia kun kaksimieliset likvidoitiin.

Teologia antaa heille turvan, jota usko ei pysty antamaan.

 Asia: Garcia Marquez, Kukapa evrstille kirjoittaisi. Wsoy 1970. (Kranni:Etelä-Pohjanmaalla se tarkoittaa naapuria)

  

   YÖN HIUKSET

LYHYTPROOSAA

Yön hiuksille nyrkkiin puristunut         

pieni musta  käsi, Koko yön se painaa sinettejäjään

 kuun nimissä  (jules Renard: Kuvien metsästäjä 1973

Suomennos                                                                                        

                                                                                            

                                                                                                     Vihollinen aikaan: sekavärityö

                                                                                                               T.Yli-Rajala 1979                                                                                              

Heräsin aamuyöstä kolmmelta, vihollisen aikaan. Se on jo kaksi vuosituhatta tiedetty saatanan kellon ajaksi. Selkää särki, vasen käsi oli puutunut. Päässä humisi ja unta pakenevissa silmissä näin hahmon, joka juuri äsken oli käynyt koskeettelemassa minun peittoni kulmaa. Muistin kuinka utelias katse sillä oli, ja kylmä värisytti jäseniä. Herää nyt, minä näytän tien se kuiskasi.

Ja minä heräsin. Laahustin keittiöön kahvin tekoon, sillä yösyöminen alkaa aina nukut-taa, vaikka kahvin pitäisi virkistää. Mietin mihin kuiskaaja, se hahmo oli kadonnut. Olohuoneen ilmassa tuntui vain ohut rikin haju, mikä sai päätä särkemään. Kahvia kulauksen juotuani suljin silmät ja näin jatkoa unelle.

Pitkä jono sotilaita marssi aseet tanassa kylää kohti, ja ihmiset siellä pakenivat heidän tieltään kuka minnekin. Metsään, tien siltarumpujen alle, raunioiden taakse piiloon. Jostakin kaukaa kuului Sostakovitsin toisen valssin ihastuttava sävel. Näin upseereiden juhlatamineissaan tanssittavan pakolaisia, naisia joiden silmissä eli pelko. Muuta elävää heissä ei ollutkaan. Näin myös lapsia jotka pyörivät tanssijoiden ja kiväärimiesten jaloissa.

Seinäkello kuului lyövän kolmea, pimeys hiipi ikkunan takana. Nyrkkiin puristunut karvainen, musta käsi kuristi minua. De profundis clamo ad te, Domine.  Kylmä yö oli maalannut jääsinettejä kamarin ikkunaruutuihin. Toinen valssi alkoi hidastua ja häipyi hiljaa korvista. Katsoin vaistomaaisesti ranneekelloa, mutta en nähnyt viisareita. Muistin taas sen Nietschen ihmettelyn, mihin aika on paennut. (2025)

Aatoksia:

Ryhmäpäätös on jatulintarha. Siitä ei ole ulospääsyä

Jos pää on täynnä ideologiaa, voi vain kypärä suojella sitä ajatuksilta

Jos käännyt vasemmalle, jääkö oikea entiselle paikalleen?

Jos sielunvihollinen kutsuu sinut päivälliselle, muista ottaa mukaasi haarukka

ASIA: Sostakovits. Toinen valssi ("Venäläinen valssi") JulesvRenard.

         

OJAN POHJALLA

lYHYTPROOSAA

                                      

                                                                Sammon ryöstö.          

Oja ei ollut tarpeeksi syvä. Ryömin sen pohjalla ja kastelin polvet sekä housun lahvit. Koska minua vähän pelotti, niin kertasin mielessäni kertotaulua. Yhdeksän kertaa  yhdeksän on kuusikymmentäkuusiko? Vähän kauempaa kuului koirien haukku ja joku huusi, että se on mennyt täältä piikkilanka-aidan ali. Lähtään heti perään niin saadaan se kiinni ja pannan kuuntelemaan kunnon musaa. Viedään se väkisin Ruisrokkiin.-

Kurotin päätä vähän ojan reunan yli. Siellä ne tosiaankin lähtivät ravaamaan pitkin pellonlaitaa. Se naapuri, jonka kanssa en tule toimeen, heilutti juostessaan paksua astaloa. Se oli taas kuunnellut uutisia, joissa kerrtottiin ilmaston muutoksesta. Tieto sai hänet aina kiukkuiseksi. Viha kohdistui minuun ja perheeseen joka oli viaton. Ennen näitä tapahtumia olin onneksi patistanut vaimon ja lapset maakellariin piiloon, jonka kannen päälle asetin jakkaran. Takavarikoin heiltä kännykät ja tabletit ja neuvoin olemaan hiljaa. Jos joku kysyy että miksi, niin sanokaa ettei se kuulu heille.

Jatkoin taas kesken jäänyttä kertotautua ja huomasin, että vainoojat olivat kaikonneet baarin ovesta oluelle. Siellä heitä palveli se paksu kaunotar joka oli kammannut tukkansa tiukalle ja sitonut niskaan ruman nutturan. Hän luuli olevansa artisti. Minä kerran valitin siitä, että baarissa oli äänisaastetta ja radio huuti liian täysillä. Eikä riitä että kuullaan uutiset, on pakko alistua jonkun valitsemaan kakofoniaan. Mikä lie vapaamielinen sekin akka.

Nousin nyt ojasta ja puistelin moskat housuista maahan. Tiukka tilanne oli saanut vatsan sekaisin, oli pakko lähteä etsimään vessaa. Se oli tuon samaisen kapakan oven takana. Hiivin paikalle ja tarkistin, ettei asiointi ole maksullinen. Ei ollut, ovella oli vain kyltti we speak only english here. Minä siitä viis veisaan, ajattelin ja kertasin vielä vähän kertotaulua. Vessan kopperossa heitin reippaasti vettä ihan kansainväliseen tapaan ja lauloin Oi kallis kotimaa, Suomi sulo pohjolaa, ei löydy maata sen armaanpaa.

Mietin siinä sepalusta sulkiessa, että maailma oli menossa väärään suuntaan. Tästä lähtien minä en suostu kuuntelemaan uutisten yhteyteen ujutettua pakkomusiikkia enkä osta ikinä merkkivaatteita. Syön vain rössypottuja ja mustaa makkaraa ja juon raikasta kylmää kevytmaitoa. Kaiken kaikkiaan haistatan närhen munat niin sanotulle kansainvälisyydelle.

Seisoin pihalla ja katselin nyt takaa-ajajia, jotka purkautuivat ulos baarin ovesta. Kaikki olivat oluthumalassa ja naapurikin pudotti astalon maahan heti minut nähsessään. Säikähti raukka niin. Tevehdin miestä kohteliaasti ja kysäisin Kuis hurisee. Hän ei vastannut, koska oli jo unohtanut mitä oli tekemässä. Ei mitään, niin kuin tapana on meillä päin sanoa. (2025)

Odotamme nyt milloin Suomen unelma voittaa Venäjän järjestämät vaalit.

Oikea ja vasen silmä luovat harhakuvan syvyydestä. Pinnallisuus syntyy vain yhdellä silmällä. Ummista molemmat silmät, niin näet totuuden.

Olen anakronisti, jota aika ajaa takaa saamatta koskaan kliinni.

Kaikki he olivat yksimielisiä kun kaksimieliset likvidoitiin.

ASIA: Sammon ryöstö: mollisävellajin muistoksi. Kansainvälisyys. Rokkifestivaalit. 

 

RAVINTOLA  EINES

Lyhytproosaa

                                                                

                                                                                             Händel : Passagalia, Zhanna 

                                                                                             Kovaleva

Talossa oli kolme kerrosta, se oli kivitalo. Joku oli sanonut että siinä oli ollut toimintansa lopettanut liikeyritys. Meille lapsille se oli kolkko ja kummitusmainen rakennus, jonka melkein tyhjissä tiloissa asui vain muutamia ihmisiä. Perheitä sen pieniin, lokeromaisiin tiloihin ei mahtunut. Oli pitkiä käytäviä ja niiden varrella ovirivejä, tyhjiä ja lukit tuja koppeja. Yhdestä huoneesta minä löysin korkean puukaapin, johon oli sullottu vanhoja lehtiä. Selasin niitä joutessani ja löysin Hakkapeliitan sivuilta Nuijasodan.

Mitä minä silloin ajattelin ja tunsin, en enää muista. Vaan nyt kun vanhana asiaa muistelen, luulen että kysymys oli silloinkin rajojen tarkistukseen liittyvästä operaatiosta.

Mihin lehdet myöhemmin jouituivat, en tiedä. Paperikeräyksiä ei siihen aikaan tainnut olla. Luulen että minä vähän myöhemmin lähdin niiltä sijoilta satamaan ja sille pitkälle laiturille. Vasaan tuli laiha musta mies, joka hymyili leveästi ja tarjosi minul-le, yhdeksän vuotiaalle tupakkaa. Camel taisi olla sen merkki. Äiti sanoi sitten kotona, ettei ulkomaalaislta saa otta mitään vastaan koska he ovat vieraita eikä niistä koskaan tiedä mitä aikovat. Aina ne ovat jotakin vailla.

Veli onki pieniä kaloja laiturin rakosista. Hän sanoi, että lähään tästä kaljalle rantaravintolaan. Sinne mentiin ja veli haki meille lasit tummaa, hyvältä maistuvaa limonadia. Siellä ravintolassa oli myös Ritva. Hän oli sen myyjänaisen tyttö, minun ikäiseni. Kerran hietakentällä kiusattiin muurahaisia ja hänellä oli vanha peitto jonka päällä maattiin auringossa. Ritva makasi selällään ja katseli pilviä. Kuule, mennään peiton alle niin sun veli ei näe meitä. Ja me sinne ryömittiin. En tiedä mistä se johtui, että makoilu aivan hänen vieresssän tuntui mukavalta. Ja sitten minä pussasin häntä.

Seuraavana päivänä satoi. Rantahietikko oli autio, vain lokit kaartelivat sen yli. Äidiltä kuulin, että Ritvan perhe muuttaa pois,kun sen isä oli saanut työpaikan joltakin tehtaalta. Olo tuntui yksinäiseltä, koska kaikki muutkin olivat kesän mittaan kadoneet. He tulisivat kyllä takaisin syksyllä, mutta Ritva ei enää koskaan.

Kun silloin jo, kun maailmamme loit, minulle moiset tavat kaavioit. Niin millä oikeudella helvettiin minut, ja kaltaiseni heittää voit, kysyi Petrarca. Ritvasta tuli outo pakkomielle, joka palasi alituisesti muistiin.

Aika lepatti karkuun enkä saanut otetta sen helmasta. Vuosikymmeniä myöhemmin palasin laiturille ja hietarannalle. Lokit kaartelivat vieläkin taivaalla, eivät ne olleet kadonneet metsänrajan taa. Tunnistin paikan jossa olin kauan sitten maannut päi väpeiton päällä kiusaamassa muurahaisia. Rannassa oli vieläkin se ravintola,jossa veljen kanssa käytiin limonadia latkimassa. Nyt kun menin taas tuohon tuttuun kapakkaan, siellä tarjoili ihan saman näköinen nainen kuin ennenkin. Ei se voinut Ritvan äiti olla, se oli Ritva. Tytön kasvot olivat aikuisen kasvot ja kätensä ryppyiset. Vain katseessa oli jotain tuttua. Jostain syystä hän tunsi minut heti.

- Vieläkö sinä olet täällä, kysyin hölmösti. Tiesin että hän esiintyi joskus kauan sitten musiikkiohjelmassa. Soitti pianoa. Miksi hän oli palannut tänne?

Hän katsoi minua nyt tarkkaan ja hymyili vähän. – Täällähän minä olen aina ollut, etkö muista? Minä jäin sinne peiton alle, ja usko pois, moni on siellä käynyt sinun jälkeesi.

Kun nyt oikein tarkoin näin hänen kasvonsa, löysin niistä ikääntymisen merkit ja tyhjän katseen.Ritva katosi hitaasti kauas smenneeseen, eikä häntä enää ollut. Minä otin lasin ja kävelin takaisin paikalle, jossa olin istunut kuusi vuosikymmentä sitten. (2024)

Miettehiä: 

Elämä on kuin Sostakovitsin toinen valssi. Ensimmäistä en muista, ja kolmannen äänentoistossa on vikaa

Elämä on vakava kokemus, jos siinä ei ole sijaa naurulle eikä itkulle¨

Mikä takaa, ettei tekoäly valehtele meille

Parasta on, että diplomaatti pysyy ulkomailla

Asia:  Rudenin talo, Ykspihlaja. Zhanna Kovaleva. (youtube)