tiistai 22. syyskuuta 2020

 


EPPUR SI MUOVE

Sittenkin kyllä pyörii    

                                                

                                                Kuva: Y ö    (T.Y-R. 2003)


Italialainen Galileo Galilei äkkäsi tosiasian, että maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin. Kirkolliskokouksessa tehtiin kuitenkin aikakausi huomioon ottaen hämmentävän demokraattinen ratkaisu. Enemmistö päätöksellä todettiin, että tämä mies, Galileo,  on perin juurin syntinen koska väittää jotain muuta sellaisesta mistä piispat ovat jo päättäneet. Galileo kutsuttiin oikeuteen, jossa hänet painostettiin tunnustamaan, että oli ihan väärässä. Täytyyhän enemmistöä uskoa kun se on asian lyönyt lukkoon.

Nykypäivinä tiedetään, että vähemmistökin saadaan näyttämää enemmistöltä jos välineet kuulustelussa ovat oikeat. Ruuvipuristin, myrkky, henkinen painostus. Julkaisukielto.Keinoja on paljon ja kaikki ne ovat tehokkaita. Ja niitä oli silloinkin, 1600 luvulla. 

Galileo oli viisas mies. Hän ajatteli, että olkoot kirkon asiantuntijat mitä mieltä tahansa, se ei muuta maailman kulkusuuntaa eikä aurinkokunnan keskipistettä. Hän teki opportunistisen myönny-tyksen. Hyvä on, olin väärässä, hän sanoi. Mutta sanoi myös, että eppur si muove. Se pyörii sitten-kin. Kokous taisi päättyä yleiseen tyytyväisyyteen, vaikka totuus oli salaa voittanut piispat ja muut aikansa politrukit. 

Mielipiteen ja sanan vartijoita on tänäänkin kes-keisillä paikoilla ohjaamassa ihmisiä ajattelemaan oikein tai mieluummin jättämään ajattelematta. Heidän tukenaan on jopa puolueita, joissa on päätetty miten ajatellaan ja miten saa äänestää. Aivan siitä tulee mieleen totalitäärinen hallinto. Sellaisessakin turvaudutaan nimettömiin ilmiantoihin, joita ei tarvitse edes tutkia. Usein on pakko todeta Galileon tapaan.: eppur si muove. Muuten käy huonosti.

(2020)

Sain varoituksen blogista Arvopohja. Kun katselin aiempia bloge-jani, pääsin käsitykseen että varoitus kattaa kaiken mitä olen kir-joitellut. Joku anonyymi henkilö tai porukka on päättänyt ohjata minut oikeaan suuntaan eli siihen miten he kirjoituksia tulkitsevat. Tästä ei ole pitkä matka siihen Orwellin ennustamaan maailmaan, jossa kaikki siat ovat tasa-arvoisia, mutta johtava sika on tasa-arvoisin. Siinä meillä on ajatuksen ja mielipiteen vapautta kerrakseen. Valittaja haluaa olla anonyymi, mutta katsoo oikeu-dekseen pilata minun maineeni levittämällä omaa käsitystään siitä mitä saa sanoa ja kirjoittaa. Otsalappu on liimattu lähtemättömästi Hoo moilasen otsalle, eikä valitusosoitetta ole. 





 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti