---------

HILJAISUUDEN SÄVEL

                                                                          

                                                            

 Sireenit keksineet on laulun uuden

se nimeltään on sävel hiljaisuuden

Ken paennut on heidän lauluaan

ei hiljaisuutta paeta voi milloinkaan

(Kafkaa mukaellen  T.Y-R.)

Kuu on noussut Kaitasaaren takaa. Järvi on musta, sitä  halkoo

 vain valon  miekka ja kuusikossa  huhuaa   huhkaja. Polku

 on niin  pimeä, että  on pakko haroa  käsin ettei törmää

 sen reunassa kasvavaan  pihlajaan.  Kiiltomatojen lyhdyt

 näyttävät minulle tietä.

Avaan mökin oven ja tunnen tutun tuoksun, takan tuli on

luhistunut hiillokseen. Ikkunan edessä on minun pöytäni ja sillä

 himmeä öljytuiju. Kirjat ja paperit  hujan hajan, vanha  kir-

 joituskone. Istun sen ääreen ja  naputan paperille:

Varomattomuus autiolla pihalla on uni,

miksi silti kiellän sen kolmesti ennen aamua?

Tuo kielto ei kalva omaatuntoa, on saman

tekevää mitä ulkopimeydessä haahuilevat haamut

ja pedot ninusta ajattelevat.

Peura tai hirvi

 on  käynytyhamuamassa kaasupullon johtoa. yritän

nyt  vetää sitä seinästä irti. Onneksi se on kyllästynyt

kesken puuhan. Sytytän takkaan tulen. Ohut tuttu savu

 tuprahtaa  silmille ja mietin miten pimeää on ulkona.

Viime yönä heräsin siihen, että joku kulki mökissä  hitain

 askelin. Kuulin tömähdyksen ja laahausta. Havahduin tietoon,

 että hiljainen matkustaja on aina  mukana. Tarkkaan katsoen

 pedon silmissä voin nähdä  heijastuksen omasta kuvastani.

 Oikean aivolohkon  hiljainen tajunta on äärettömän laaja,j

ja vasen lohko  valaisee sitä kuin taskulamppu suurta yötä.

Mietin yksin kenen unta minä olen?-

Putoamisen esteet, muuttumisen lähtökohta

joka minussa on keskeinen

jossa tasot ylös ja alas noustessaan kaikkiin suuntiin

liikkuvat alinomaa,

eivätkä suorien leikkauspisteet pysy

ikuisesti kohdissaan

Kirjoitan kirjaa jonka tapahtumat liikkuvat unessa. Työ

 turhauttaa, koska arvelen ettei sitä mikään kustantaja

 halua julkaista, koska se ei tuota. Sillä on lukijoita yksi

 sadasta, ja hänkin kertoo minulle ettei okein ymmär-

tänyt. Kirjastot eivät piittaa muusta kuin ajankulusta.

 Vaikea teksti ei kohota tilastoja.

Se kirjaston ylevästä tehtävässtä, minä mietin katkerasti. Mutta

 minä vaan kirjoitan. Törmään usein  ikärasismiin, minulle

 puhutaan kuin lapselle. Silti minä vaan uskallan kirjoittaa,

 kunnes dementian raja alkaa häämöttää ja minut

 todetaan höperöksi. Eihän  siinä tilassa voi mitään osata,

eihän itseään kunnioittava kriitikko viitsi edes vilkaista

 mitä se häperö  on taas  kirjoitellut.

Minä lohduttaudun Vasco Rossin ajatuksella.

 Elämä on  tasapainoilua hulluuden kanssa.

 Kunpa sen mustaisivat kaikki  arvostelijat ja muutkin viisaat

 sun muist

Vaskisalossa 1993

Virrat: Vaskisalo. Salonsaari.