AIKAA ON LIIAN VÄHÄN

Lyhytproosaa

                                                      

  

la primavera 2, akvarelli T.Yli-Rajala 2023

Maanainen, mene ja sieppaa tähden lento. Sarah Bartlett

Älä usko kaikkea minkä näet. Realisti näkee kohteen ulkopuolellaan ja kuvailee sen valoku-vamaisen tarkasti. Hänen maailmastaan lähtevät kuvitellut suorat yhtyvät tuossa kohteessa joka pienenee etäisyyden kasvaessa. Aikaa on liian vähän on kokemus joka ei ole realismia.Se on savua, joka häilyy kosketusesta, siinä on unen logiikka ja se katoaa heti kun silmäsi avaat. Olet kuin ikonimaalari, perspektiivi keskittyy sinuun itseesi. Ei voi unta valokuvata eikä siitä voi maalata taulua, koska maisema liikkuu. Se häilyy hetken ja katoaa usvana ilmavirtaan. Älä siis usko kaikkea minkä näet, ja tunne yksinäisyytesi. Se vain on ja se ei ole.. Se on kuin sinä itse.

Katsoin tuttua maisemaa taas kerran.Olin silmäillyt sitä monta kertaa aiemminkin. Talo on joen rinteellä ja metsä sen takana . Taivaanrannalla killottaa kuu. Sen hän maalasi usein himmeänä, aina pyöreänä vierimässä taivaanrantaa kohti. Nyt hän on seisonut oven pielessä ja tarkkaillut minua, joka herään ja räpyttelen silimiä. Etkö sinä olekaan kadonnut, minä häneltä kysyn joutilaasti ja ojentelen hartialihaksia, jotka ovat väärässä asennossa jäykistyneet. Hän astuu lähemmäs ja avaa oven, jota en ollut vielä huomannut. Kapeasta rakosesta näen monet tutut lasvot, ikään kuin ohimennen. Tulkaa tulkaa, lähdetään heti liikkeelle! Lähdetään kävelemään yöhön ennen kuin kuu putoaa taivaanrannan taa. Kuulen nyt selvästi, kuinka he laulavat monotoonista säveltä, minusta tuntuu, että se on peräisin keskiajalta. Tai ehkä se on renesanssin kuorolaulua ajattelen, ja astun hänen perästään ovesta hämärään valoon. Kaikki he ovat jotenkin tuttuja, mutta en ole nähnyt heitä vuosikausiin, ehkä kymmeniin vuosiin. He puhuvat keskenään aiheesta joka on minulle käsittämätön. Maanainen, mene ja sieppaa tähden lento! Lapsesi taioin hanki. Kuunko on tuo säde hento, olento olenko ja kuun vanki.?

Astelen hitaasti vanhan tuttavan perässä, hänellä on nyt kädessään se kirja jonka hänelle joskus kauan sitten annoin. Se oli Nietzhen Näin puhui Zarathustra jota hän yritti lukea ja sanoi minulle kiukkuisena, että en minä siitä mitään ymmärrä. Ei kaikkea tarvitse ymmärtää, minä häntä viisaasti opetin, vaikka oma kokemukseni oli sama. Vaikea sitä ymmärtää on, sitä lukiessä muistuu mieleen tuska joka minua ahdisti kun kahlasin Kafkan Oikeusjuttua ja sitä hänen romaaniaan Linna. Saavuimme lopulta ovelle jossa luki KIRJASTO. Siinä tiemme erkanivat, sillä en halunnut mennä paikkaan johon on koottu liian paljon lukemattomia kirjoja. Minulla ei ollut enää aikaa tuhlattavaksi teoksiin, joista valtaosa käsitteli tyhjänpäiväisiä aiheita. Poliitikkojen ja näyttelijöiden muistelmia. Urheilun saavutuksia, sekuntikellon turhia lukuja sekä monenlaista palloilua. Jopa golfia, joka on joutavanpäiväinen herrojen ajanviete. Käännyin takaisin ja palasin ovelle joka oli jäänyt jälkeemme vähän raolleen. Kun vielä vilkaisin taakseni, näin kuoron laulajat pelaamassa lentopalloa.

Joku heistä huikkasi minulle vielä terveiset. Tule mukaan viettämään aikaa, koska sitä on käytettävissä liian vähän.

Taikoa -verbin ensimmäisen persoonan imperfekti on taioin. mutta tässä on kysymys sijamuodosta keinonto eli instruktiivi. Monin taioin, monin tavoin, paljain päin jne. Tämä huomautus on niille suomalaisille jotka eivät osaa suomea, huonoa englantia vain vääntävät. Keskittykää lauseenjäsen-nykseen!

Asiat: Nietzhe: Zarathustra.  Sarah Bartlett. 

 

TUONEN VIRTA

Lyhytproosaa

                                                    Iltapäivä. Öljy, T.Yli-Rajala 1981

Pyhäpäivä on kiertynyt auki jo tuohon yhdentoista korville, levittää kohta pergamenttinsa levälleen ja alkaa sataa tihuuttaa iltapäivää silmistä pois. (Kauko Aho 01.11.1981)

Jos katsot nyt taaksepäin kun sinulla on vaikeuksia elämässä, voit nähdä vielä ystävän. Hän seuraa sinua ja tuntee myötätuntoa, hän on ihminen joka ei halua tuomita, olitpa syyllinen tai viaton. Häntä pidetään yksinkertaisena ja sinisilmäisenä, hänelle hymyillään ylimielisesti.

Ne jotka arvostelevat sinua, pitävät itseään oikeamielisinä. He sanovat että vääristä valinnoista tässä elämässä täytyy kärsiä rangaistus, se on oikeutta. Erehdystä ei voi korjata, se pitää tallettaa kaikkien muistiin ja kaivaa tieto siitä esille aina kun tilaisuus on tarjolla. Sillä voi nöyryyttää niitä joita kohtaatn tunnet salaista kateutta. Sinä tiedät, että kateudesta on vain kukon askel pilkkaan, ja senkin tiedät, että  mitä kuulet kuiskattavan korvaasi, se julista katoilta. Ei kukaan sytytä lamppua ja pane sitä vakan alle tai kätköön. Se pannaan lampunjalkaan niin, että jokainen sisään tuleva ja ulos lähtevä näkee sen valon. (Tuomaan evank. Logionit 52-54)

Olemus ui morfisen meren syvyydessä ja nousee sieltä hitaasti pintaan, se pyrkii kohti valoa. Kuoleman tulon tajuaminen on eksistentiaalinen sense datum, aistisisältö, tässä ja nyt. Se on tuonen virta,  tietoisuus lohduttomasta yksinäisyydestä. Un raggio di sole, et est subido sera, Ihmisen osa luomakunnassa. Elämä on liekki. Kun se sammuu, nousee ohut tuohuksen savu ilmavirtaan ja niin katoavat ajatukset, tunteet, muistot, suunnitelmat. Vain tietoisuus olemassaolosta jää elämään. Herra , sinä valitat, juomakaukalon ympärillä on monia, mutta kaivossa ei ole enää mitään. 

Tässä sinä nyt istut, ajatusten rikkaruoho kasvaa ja peittää hitaasti silmät ja maan . On vaikea hengittää, mikään ei puutu pelosta että hukut yöhön ja olet yksin kaikkeudessa. Sinun arvostelijasi on oikeassa. Hän muistuttaa sinua Kafkan sanomasta: Vain käsitys ajasta antaa meille mahdollisuuden puhua viimeisestä tuomiosta, vaikka kysymyksessä onkin sotaoikeus.

Arvostelijat kulkevat aina edellä ja kaikki he tuomitsevat eri lakien mukaan. Tuonelan sotaoikeus on demokraattinen, se kunnioittaa tasa-arvoa ja tuomitsee myös ne, jotka mielestään ovat viattomimpia. Mutta hänet, joka sinua seuraa vastoinkäymisistä ja onnetomuuksista huolimatta, jätetään tuomitsematta. Se on meidän uskomme paradigma. 

                                             Närhen munat löytyvät kirjakaupasta

                                                                                Joulahajaksi anopille!

AATOKSIA

Jos katsot ahdingossa nyt taaksepäin, näet vielä ystävän

Jumala on tiettävästi protestantti, koska määräsi karjalaiset reservaattiin

Jos saappaan kärki nousee marssiessa liian korkealle, saattaa helposti kaatua takaperin

Kaupan apostolit julistavat kilpailun evankeliumia

Vasen, vaasen, vasen. Alkutahdit Narvanmarssiin.

Kauko Aho oli ystäväni  joka kirjoitti runoa ja lyhytproosaa. Hän oli naimisissa kirjallisuuden tutkijan, tohtori Liisa Enwaldin kanssa. Kauko  oli kirjailija Teuvo Saavalaisen entinen oppilas ja lahjakas sanan käyttäjä. Kauko harrasti myös maalaustaidetta, josta heijastui hänen kohtalokas sairautensa. Hän osallistui vetämääni kirjoittajapiiriin ja oli mukana parissa antologiassa. Parasta hänessä oli, että hän oli  Kauko, erilainen.

 

DONA DONA DONA

Pulkkilan yhteiskoulun ja lukion oppilaita 1965 muistellen 

LYHYTPROOSAA

                                                 

                                                                                              La primavera 2. Akvarelli 2023 T.Yli-Rajala

Valokuvat ovat muistin palikoita. Niistä koostuu menneisyyden pyramidi, jonka sisään on haudattu farao. Muumio joka luulee liikaa itsestään, jonka sisälmykset on säilötty muovi-purkkiin. Sen kyljessä lukee päänsärkyyn, latinan kielellä. Valokuvia katsellessa saatan kuulla vanhoja säveliä vuosien takaa, sellaisia kuin Dona Dona Dona. Ja näenhän minä lopulta tuon Donnankin. Hän oli kuusitoista vuotias ja viihtyi minun matkassani minne kuljinkin, paljon ennen kuin minusta tuli farao. Donalla oli vihreä minihame ja hän oli meikannut silmänsä egyptiläiseen tapaan. Hän puhui minulle kielellä jonka olen unohtanut. Joku sanoi, että se oli nuorison slangia, mutta oli mitä oli, minua se siihen aikaan ihastutti. Joskus siinä oli turkulainen aksentti, toisinaan Kokkolan ruotsin.

Minun aksenttini on nyt vanhan äijän. Kiihtyessä se pyrkii vinkumaan. Tieto siitä rasittaa ja saa äkeäksi. Minkä sille voi että ikä alkaa painaa ja kuuluu puheessa; että sanat unoh-tuvat ja lauseet katkeilevat kesken puheen. Valokuvat kokoan taas pyramidiksi ja päätän karsia niistä kaikki mitättömät muistot. Niitä on kuitenkin vaikea löytää. Huomaan, että kaikki muistot ovat tärkeitä, niistä rakentuu koko elämä. Ja opettavaistakin valokuvien katselu on, sillä ne muistuttavat jokaisesta lyhyestä hetkestä. Siitäkin, kun seisoin puun rukoa vasten nojaten Dona kainalossa ja joku otti meistä valokuvan. Mustavalkoisen. Him meän ja harmaan. Sellainen oli myös Donan hymy joka on nyt lentänyt kauas pois. Minä lensin Pulkkilaan. 

Kasa valokuvia säilyy, yhtäkään en halua heittää roskiin. Niistä rakentuu elämä, joka on yhtä turha kuin tuo kasa. Siihen kasaan mahtuvat pettymykset ja vastoinkäymiset, se on hutera eikä siitä voi koota näyttävää korttitaloa. Joku voi puhaltaa sen hetkessä kumoon ja sanoa, että se on virtuaalitodellisuus jolta voi ja jolta pitää piiloutua. Sanoa, että minul-ta puuttuu suuntavaisto jonka avulla voin jatkaa matkaa ilman päämäärää.

Joku toinen on neuvonut, että valokuvia ei tarvitse koota ja pinota pyramidik si. Ne pitää indeksoida ja syöttää tietokoneen kovalevyn kitaan. Siellä ne sulavat puuroksi josta ei yksityiskohtia enää erota. Puuroa on tämä elämäkin, etten sanoisi peräti huttua. On näitä sateisia päiviä jotka mieltä masentavat ja tuntuu, että mistään ei tule mitään. Ei edes valokuvien järjestämisestä, jota olen liian kauan suunnitellut. (2024)

MIETTEHIÄ

Mainokset ovat hyödyllisiä. Niiden ansiosta tiedän mitä en tarvitse.

Miksi epäjumalat ovat palvojiensa näköisiä?

Mikä siinä ydinvoimakysymyksessä on asian ydin?

Missä on ehjä, pitkä ja kokonainen uni?`

Ihminen? Ajatukset kvarkkien rivitanssia ja tunteet kemiaa?

                                            Kala pyörillä on Närhen munat nimisen                                                                                        suurenmoisen muistelmateokseni kansikuva.                                                                               Löytyy ehkä kirjakaupoista. Kannen on suunnitellut 5                                                              vuotias tyttären tytär tai poika. He ovat asiasta erimielisiä.

                                            

PALAVA KIRAHVI

                                LYHYTPROOSAA                                         

Hän ei tuonut rauhaa, me toimme sodan  Akryyli 2023 Kertttumaria

Kultaiset kehykset kapinakeväältä. Ne ovat mummin jäämistöstä, sen kuvassa oli joskus isoisä. Samana päivänä oli lehtikuvaaja napannut näyn makaavasta naisesta kadulla, vieressään hevosen kalmo. Sitä katsoessa muistan kertomuksen iso-isästä joka komen-nettiin seinää vasten ja kiväärien lukot rapsahtivat. Silloin, viime hetkellä joku huusi, älkää ampuko talon ainoaa työmiestä. Se ei ole tehnyt mitään pahaa! Kadulla lojui myös liikkumaton hevosen pää, sekin oli yhtä hievahtamaton kuin nainen. Näen nyt tänään vain vihreän pullon ikkunalla, ja mustia lintuja taivaalla. 

Minun käteni ovat mustat ja taivas on harmaa. Salvador suitsittaa palavaa kirahvia autiomaassa, kaukana siintävät vuoret. Päätä huimaa ja hetken ajan tuntuu kuin leijuisin ilmaan enkä painaisi yhtään mitään. Ruoho kasvaa korvista ja silmistä, suussa maistuu multa, ja mädäntyneet ovat lehdet sateen jälkeen. Silti minä ajattelen tässä ja nyt, ja huomennakin ajattelen. Olen olemassa.

Avaan päivän lehden ja taas sen kuvassa on kadulla makaava nainen, vieressään hevosen raato. Palava kirahvi tanssii talojen katoilla, vanhoista raunioista kasvaa ruoho. Hetkel-lisesti tuntuu kuin olisin saanut siivet ja korvissa kaikuu taas kiväärien pauke. Ajattelen, että jos hänet olisi silloin ammuttu, ei minulla olisi perhettä. Kaikki he ovat vain tulemat-toman tulevaisuuden haamuja, ääniä ja iloista naurua vailla. Näen heidänkin kuvansa kehyksissä ja mietin. En olisi minäkään olemassa. Elämän tarkoitus on leikkiä elämällä sanoi Kundera. Hän tiesi, koska oli itse piirileikin keskiössä.

Nykyään kuvat pyörivät television ruudussa. Ne ovat kuolleita, mutta pitävät silti kovaa ääntä. Ne huutavat apua katsojilta, jotka ovat voimattomia eivätkä tiedä miten auttaisi-vat. He napostelevat pähkinöitä ja keksejä ja ovat välinpitämättömiä koska mikään mitä tapahtuu ruudussa, ei koske heitä. Katson vieläkin kuvaa. Siitä on tulossa minulle pakko-mielle. Ilta piirtää taas puiden hahmot ja näen tummat linnut rypäinä oksilla. On vaikea uskoa todeksi sitä mikä ei liiku. On vaikea liikuttaa todellisuutta. Vesijohtojen pisarat tip-puvat, muurit hengittävät ääniä. Kysymys on siitä mikä on ja mikä on olematonta, minä vai nämä ajatukset. Kattojen yli nousee huuto, jossakin ammutaan. Pääskyset palaavat taas lentääkseen sinne tänne.

Jotkut sanovat että ei ole ovea, varjo seinässä hämää sinut ja sydän on kone. Ajatus on kvarkkien tanssia ja jumalasi tottelee sinua, elämä on yksi. Älä katso aurinkoon, se sokai-see ja kadotat tien. Älä katso katua jonka jalkakäytävällä makaa nainen, hänet on rais-kattu ja ammuttu siihen. Kaikkialla makaa raiskattuja ja ammuttuja naisia ja lapsia, vanhuksia jotka eivät jaksa juosta. Kaikkialla juoksee tunnuksettomia sotilaita, jotka rakentavat oman taivaansa valtakuntaa. Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan teille rauhaa, Jeesus sanoi. Hän ei tuonut rauhaa, me toimme sodan. Näen kuvaruudussa raiskattuja naisia ja ajattelen, että ensimmäinen ääni jonka lapsi kuulee, on äidin sydän. Ja laukaus on viimeinen.

Ajatuksenpäitä:

Ensimmäinen ääni, minkä lapsi kuulee on äidin sydän.

Turha koota tavaraa. Perikunta riitelee siitä ja myy loput huutokaupassa

Stalin oli nero. Hän kokosi ympärilleen vasemmiston alymystön

Stressi valvottaa öisin. Päivisin se nukuttaa minua

Saisinko nyt rauhassa vaipua vanhuuden höperyyteen?

Kokeilin uteliaisuutani tekoälyn apua kun minulla ei omaa enää ole. . Se käänsi kaunokirjallisen tekstin arkiseksi raportiksi, jossa ei ollut mielikuvituksesta jäljellä häivähdystäkään. Kone ei ymmärrä tyylikeinoja, sillä on vain englanninkielestä omaksuttu käsitys sanajärjestyksestä. Persoonallisimmat suomen ilmaisut se karsii niin, että lopputuloksena on kuivettunut, neulasiaan tiputtava joulukuusi ilman tähteä ja koristeita. 

Vielä toinenkin epäkohta tässä elämässä. Minä vierastan geminaattoja, ne ovat rumia.  Ryväs on suomea ja taipuu rypäitä. Kuka keksi lykätä sanaan turhan peen, "rypäs". Itämurteissa geminaatta kuuluu asiaan, mutta minun korvissani se on ikävä torakka. Nimittäin se ryppäitä.

Kala pyörillä, kansikuva kirjaan Närhen                                                                                                         munat.Löytyvät kirjakaupoista.

                                                                                                                            

N A I N E N

Toissapäivänä en nähnyt rakkaintani

ei tuo tullut eilenkään

Ellei hän käy tänään,

mitä minä teen?

Huominen on pitkä, täynnä ikävää.

Lyhytproosaa

                                                            

Meillä on syytä olla kiitollisia luonnolle, joka ymmärsi tehdä selvän eron sukupuolten välille. Nuoresta pitäen olen tarkkaillut naisia, koska heidän olemuksensa on aina viehättänyt. Olkoonpa nuori tai vanha, naisessa on kiinnostavia ominaisuuksia. Kun heitä haastatellaan televisoossa, on ilo seurata heidän ilmeitään, silmäyksiään ja vakuuttavia katseitaan. Ja voi sitä ääntä! Se eroaa selkeästi miesmäisestä urahtelusta ja sitä ryydittävät viehkeät hymyt, jopa silloinkin kun virnui-luun ei olisi aihetta. Naiset ovat enimmäkseen kauniita, ja heidän äänensä on hunajaa. Ei se kuitenkaan liian makea saa olla, koska se tekee miehisen vastapuolen epäluuloiseksi.

Puhuessaan naiset elehtivät kuin etelämaalaiset, vaikka olisivat kotoisin Inarista. Sellainen on ikivanha tapa aina kivikaudelta asti, niin uskoisin. Elehtimisen tarkoitus on vakuuttaa totuus ja lisätä jännitettä, joka syntyy helposti haastateltavan ja haastattelevan miestoimittajan välill, ja syn-tyi jo leirinuotiolla. .

Käsitys totuudesta kyllä vaihtelee ja on hyvin yksilöllistä.  Mies kun on aivan myyty, jos haastatel-tava on vielä nätti ja sillä on vapaasti hulmuavat hiukset. Ainakaan minä en pidä siitä, että nainen kampaa hiuksensa kireästi pään pintaan, tekee jakauksen keskelle ja ajattaa näyttävimmät paikat sängelle. Heidän pitäisi ymmärtää valita kaupasta naisellisia vaatteita ja siroja kenkiä, hameen normipituus olisi tuossa polvien hujakoilla. Ja tottakai naisen ympärillä leijuu hien ja valkosipulin sijaan kukkaistuoksu, koska hän on kukka. Vaan ei se halpa haju saa olla, nuuhkaisu sen ratkaisee. Minä tiedän tämän, sillä nuoruudessa lahjoitin ihastuttavalle tytölle hajuvesipul-lon. Sen nimi oli Tosca, ja vasta jälkeenpäin äkkäsin, että nomen est omen, nimi on enne. Siis tämä Tosca, jonka hän äänsi suomensuotsiksi tuska. Lemmenkokemus oli tuskallinen, koska se jäi ilman vastakaikua. 

Jo Tsaikovski havaitsi, että naiset muistuttavat joutsenia. Hän sävelsi heille Pienten joutsennten tanssi nimisen balettiosuuden. Siinä nätit tytöt esittävät viehkeää rivitanssia. Epäilen, että jos säveltäjä olisi ollut suomalaiden, niin pienillä joutsenilla olisi nokialaiset kumisaappaat ja heillä olisi kirjavaksi värjätty irokeesikampaus. Meille kun on omaksuttu läntinen kulttuuri, niin minkäs teet. 

Kaiken kaikkiaan olen ehdottomasti sitä mieltä että tasa-arvon nimissä vouhkaavat kansalai-set ovat väärässä ja joutavat muuttamaan Afganistaniin. Ei tasa-arvo ole tasapäisyyttä, sen tote-sivat jo ranskalaiset suuren vallankumouksensa huumassa. Kyllä elämä on paljon rattoisam-paa kun meillä on rinnallamme naisia. Heidän kanssaan on vain opeteltava elämään säälisesti ja tiedettävä tarkoin mitä sanoo ja sanooko yleensä yhtään mitään. (2024)

Runo: Rakasta sinä vain. Valikoima vanhaa japanilaista laulurunoutta. Suom. Kai Nieminen, Tammi 1986. 

Miettehiä:

Nainen. Siis potentiaali?

Ihmisellä on kaksi päätä. Toiaasella ajatellan, toisella piereskelään.

Asia: woman, fröökynä, schöne Fraun, la bella donna, ilus naine

Rattoisaa perjantai-iltaa

 

 EI TÄS MITTÄÄ 

Lyhytproosaa vähä dekkarin muodossa

                                                                      

Jätin auton torin reunaan ja maksoin tolppaan vaaditut kolikot. Oli jotenkin rauhaton olotila, sillä joku ajoi minua takaa. Tämä joku piilotteli nurkan takana, näin hänet vilaukselta. Oliko hänellä pistooli kädessä? Mene ja tiedä. Lukitsiin auton kaukosää-timellä ja lähdin varovasti liikkeelle, ympärille vilkuillen. Tuntematon lähti seuraa-maan ja yritti olla huomamaton. Mietin millainen maailmankatsomus miehellä on, lieneekö tuo ihan niitä miehiä, joiden paidan selkämykseen on kirjoitettu punaisella tekstillä: vapaamielinen. Puhuessaan hän käänsi selkäpuolensa aina toiseen suuntaan, niin että sanat tippuivat katukiveykselle ja sotkeutuivat ohikulkijoiden kenkiin. Näky oli kuvottava, ja niinpä minä vältin tuijottamasta piilottelijaa joka luuli olevansa turvassa. Katsoin kuinka hän kävellessään kumarteli poimimaan jalkakäytävän syrjästä paidalta tippuneita kirjaimia.

Jossakin täällä puiston takana on tuttu kerrostalo, niin minä muistelin. Sen har-maa hahmo ilmestyi näkösälle ja päätin luikahtaa sisään väärästä porrasaukosta. Ryö-min kierreportaiden alle piiloon, eikä aikaakaan kun mies astui ovesta ja lähti kiipeä-mään portaita ylempiin kerroksiin. Hän ei arvostanut hissikyytiä. Pistooli pullisteli möykkynä housun taskussa. Nousin kyykystä ja lähdin etsimään seinään kiinnitetystä taulusta talon asukkaiden sukunimiä. Vilma Metsäketo oli tuttava pikkujoun ajoilta. Hän oli artisti, mutta en nyt muuistanut minkä taiteen alalta. Tämä nainen oli paitsi viehkeä, myös niin suulas ettei aina muistanut mihin sanoillaan tähtäsi. Joulupukkiin hän suhtautui varauksella ja nimitti minua tontuksi.

Koputin ovea koska en halunnut herättää pistoolimiehen huomiota. Tämä oli ehät-tänyt jo katolle asti, koska kuulin talonmiehen moittivan häntä asiattomasta oleilusta asuntoyhtiön katolla. Ja vielä tupakoimassa siellä. Vilma avasi oven ja tunnisti minut oitis. Hän räpytteli silmiään ihastuneesti. Tule sisään ettet vilustu, hän kuiskasi. Muistinkin nyt heti, että Vilma piti matalaa profiilia ovinaapureiden takia. Hän ei halunnut herättää näiden kateutta vieraillaan, joiden joukossa oli hyvinkin merkit-täviä yhteiskunnan tukipylväitä. Poliitikkoja sekä neuvoksia, jopa suntioitakin.

Kerroin Vilmalle ongelmastani. Joku ajaa minua takaa ja sain eksytettyä miehen ylä-kerran portaiisiin ja katolle. Talonmies piti hänelle juuri äsken puhuttelua.

- Ei täs mittää, Vilma vakuutti. Mie keitän meil kohvit ja juuaa ne olohuonees peiton alla. Jos hää tänne tulloo ni ei hää mittää huomaa ko mie veän peiton silmie ettee.

- Siis minunko vai hänen, kysyin epäluuloisesti. - No miun tietysti, Vilma sanoi.

Ja niin Vilma keitti kohvit ja sitte myö yhes mentii peiton alle. Se ol semmone tilkku-täkki, ja siin ol linnu kuvvii.

Ovikello soi, mut ei hää sille pyssymiehelle joutant ovvee avvaamaa. Ja nii myö juotii siin vaaliaks paahettuu kohvii. Pyssymies tul sissää omilla avvaimilla ja kuulu avvaavan kaljapullon korkin. Istui pöydän ääreen niin, että saatoimme nähdä hänen parsitut sukkansa ja risat kengät. Pistoolin mies pani pöydälle ja ryhtyi taas tupakoimaan. Ulkoa kuului poliisiauton pillin ujellus, mutta se tuntui ajavan sataman suuntaan.

 Mutta mie olin tyytyväine ko  lehtimies Tintti kapteeni Haddokin vieraana. 

AATTELUJA

Ovatko olut ja tulot kääntäen verrannolliset?

Ovatko hengen palo ja järjen valo jotenkin identtiset?

Onko niin, että vain huppu päässä saa pankinjohtajan heltymään?

Pelon korva, joka kuulet hengityksen. Pelon silmä, joka näet lävitseni.  Antakaa minun sulkea teidät hetkeksi vakan alle

Pariisin Rauha? Epäilen sen naikkosen moralia.

 

            
            

ISÄNMAA 

 

LYHYTPROOSAA

                    

Spes patrie

                           Akvarelli 1998 T.Y-R.                             

                

Lapsi syntyy ympäristöön jossa hän oppii puhumaan, ajattelemaan ja tuntemaan. Se on kulttuuriympäristö joka on hänelle elämän alku. Ilman omaa kulttuurin identiteettiä kasvanut ihminen joutuu voimakkaiden ideologioiden pyörteeseen ja hänestä kasvaa vähitellen helppo ja voimaton saalis imperialismin verkkoihin. Ihminen joka ei ole mitään eikä ole mistään kotoisin, arvostaa vain pintapuolista menestystä ja kääntää nenänsä aina siihen suuntaan josta leijuu rahan haju. Hänestä tulee puolustuskyvytön saalis kansainvälisille talouden ja politiikan markkinoille. Hänestä tulee myös tunteeton pyrkyri, joka juoksee vain rahan ja ulkonaisen menestyksen perässä. Ilman kansallista identiteettiä kasvanut lapsi ei koe perhesitetä tärkeinä. Hän ei ymmärrä, että perheen sisäinen koheesio antaa voimaa ja turvaa ja että sen käyttämä kieli, tavat ja ajattelutapa kumpuavat syvätä ihmisen olemuksesta. Ilman tuota tuntemusta ihminen on kuin kala kuivalla maalla. Oman identiteetin tunnustaminen auttaa luomaan myönteisiä asenteita myös muiden ihmisten ja kansojen olemassaoloon. Se antaa terveen pohjan yhdessä elämiselle ja lopettaa riidat ja väkivallan, joka pyrkii alistamaan ja yhdenmukaista-maan kaikki samaan muottiin.

Onko kansainvälisyyttä, että asiakkaita kieltäydytään palvelemasta näiden omalla kielellä heidän omassa maassaan? Se on rasismin muoto, ja ilmaisee asenteen, että kaikki eivät ole tasa-arvoisia. Vain yhtä ainoaa, keinotekoisesti opittua ja vierasta kieltä pakotetaan puhumaan. Se palvelee indoktrinaatiota, joka tähtää samankal-taistamisen hyväksymiseen. Jos perheessä aletaan puhua vain vierasta kieltä siksi, että lapset oppivat käyttämään vain sitä ja ajattelemaan sen ehdoilla, tehdään lapsille väkivaltaa. Heiltä riistetään mahdollisuus oppia oman elinympäristönsä kulttuuri. Heidän elämäänsä rajoitetaan väkivaltaisella tavalla, ja heistä tulee avuttomia uhreja. Heistä tulee myös välinpitämättömiä, itsekkäitä ja tunteettomia vaeltajia jotka eivät tunne olevansa koskaan kotona.

Äidinkieleksi katsotaan se kieli, joka on ilmoitettu lapsen äidinkieleksi silloin, kun hänen nimensä ilmoitetetaan väestörekisteriin. Äidinkielen voi myös vaihtaa kirjal- lisesti väestötiedoista vastaavalle tietorekisterille. Lapsen tulevaisuus, hänen kansal-linen identiteettinsä alistetaan näin vanhempien satunnaisten mielijohteiden ja pel-kojen varaan. Heitä "kansainvälistetään" lupaa kysymättä. Tällainen menettely on tuttua totalitaarisessa yhteiskunnassa, jossa lapset ovat valtion omaisuuttta.

Tuollaisten lasten isovanhemmat ovat pitäneet puolensa ja taistelleet ulkopuolelta tuvevia vaatimuksia ja väkivaltaa vastaan. Ovatko nykypäivän kansainvälisyyden nimissä konhottavat vanhemmat unohtaneet mitä  tarkoitetaan sanoilla äidinkieli ja isänmaa?

Asia: Äidinkieli. Mitä on konhoottaminen? Kysy eteläpohjalaiselta. 

SAIVARRUKSIA:

Merkkien palvominen on oire aivojen rappeutumisesta 

Kärpäsen sielunelämää: kunpa löytäisin jostakin sen tunkion

Korkein valta kuuluu kansalle. On vain ratkaistava ongelma siitä, mille kansalle.

Moni kirkko seuraa aikaansa ja modernisoi Kristuksen

Mikä on tyyli? Se olet sinä itse, joka näyt kirjoittamiesi kirjainten rakosista.