UNIA VAIN
Lyhytproosaa
Kuva;
Ihastuttava tyttö luennolla
Akvarelli
1998 T.Y-R.
Olin
Tallinnassa. Kävelin kadulla, ja huomasin matkan päässä
portaikon. Ne olivat yliopiston portaat ja niinpä muistin että
minun piti mennä ilmoittau-tumaan sinne. Astuin ovesta sisään ja
totesin, että tämähän olikin sokke-loinen laitos. Käytävät
olivat pitkiä ja ahtaita. Joku nainen katsoi uteliaana ja niinpä
kysyin häneltä, missä ilmoitautuminen piti tehdä. Hän viisasi
minut kohti pöytää, jonka erotin hämärässä etuoikealla. Sen
ääressä istui kolme vakavaa virkamiestä, joista keskimmäinen
näytti ehkä enemmän sotilaalta tai poliisilta. Kävelin heidän
eteensä ja kysyin kuka heistä oli vastaava virkailija. Vasemman
puoleisin mies nyökkäsi oikeassa laidassa istuvaa kohti ja sanoi,
että tuo tuolla.
Vilkaisin
kaikessa kiireessä rannekelloa, jonka viisarit pyörivät vinhasti
takaperin.
Jututin
miestä ja kerroin hänelle ongelmani. Olen kyllä kirjoilla täällä,
mutta en ole päässyt moneen vuoteen ilmoittautumaan. Mies nyökkäsi
ensin ilahtunee-na, mutta kun kuuli verukket, hän vakavoitui. Olen
nimittäin sairastellut, valehtelin sujuvasti.
-
Hyvä on, katsotaan mitä voidaan tehdä, hän mutisi itsekseen ja
osoitti sitten erästä henkilöä, joka istui kauempana ja piti
leimasinta kässissään. Vaihdoin taas paikkaa ja astelin uuden
miehen luo kertomaan, että pitäisi kaikesta huolimatta saada vielä
pari merkintää opintokirjaan. Vedin kirjan taskusta ja näytin
miehelle. Kun avasin sen hänen silmiensä eteen, lähti sivujen
välistä vilistämään joukko punaisia luteita. Vihkon lehdet
olivat tahmaiset, sitä oli selattu taikinaisilla sormilla.
Mies
vilkaisi huolimattomasti opintokirjaa ja sujautti sen nopeasti
taskuunsa. On syytä suorittaa tuo cum laude kokonaan ennen kuin
siirryt eteenpäin.
- No mutta mihin minun pitäisi siirtyä,
kysäisin. Tulin hakemaan kyseistä merkintää koska olen
sairastellut. En tullut tänne steppaamaan, minä jo vähän
kiukuttelin.
Meidän
puhuessamme oli suuri sali alkanut täyttyä ja moni vilkuili nyt
minua. Näin senkin ihastuttavan tytön jonka selän takana istuin
isossa luentosalissa ja kuuntelin hänen naurun kiherrystään.
Silmiään kiivaasti räpyttelevä vanha mies piti nyt yleisölle
esitelmää arvopohjasta. Onko se pelkkä hattara, joka haihtuu
tuuliin vai onko se tuulentupa joka muodostaa vain risukasan mie-lemme
pohjalle? Istuin penkkirivin päähän kuuntelemaan kuulijoiden
kuisku-tuksia. Minun muinainen ihastukseni nyökkäsi silmiltään
hiuskiehkuran ja heitti katseen kohti. Mikä on hyväksyttävä
arvopohja, kuulin luennoitsijan kiekaisevan. Sekö, jota johtava
eliitti edustaa ja suosii? Jos sitä arvostelee, saa niskoilleen
myötäilijöiden ja perässäjuoksijoiden lauman. Nimitetään
anarkistilsi ja kehityksen vastustajaksi. Jopa
fasistiksi.
Joku
oli jo pidemmän ajan vilkuillut minua ja näytti hyvin
epä-uskoiselta. Vakuutin hänelle, että kyllä minulla vielä järki tallessa on, vaikka tämä parta onkin. Enkä minä ole
ulkomaalainen, vaikka voin hetkittäin siltä näyttää.
Matkan
pääsä meistä ryhdyttiin levittelemään värikkäitä kankaita ,
joista laadittiin banderolleja. Niissä luki fraktuurakirjaimin:
korjaa arvopohjasi moderniksi ja liity sateenkaarinuoriin. Olet sen
velkaa yhteiskunnalle, joka sinua nyt ruokkii kun olet jo liian
vanha.
Pitkän
penkin päässä istunut keski-ikäinen, lihava nainen lähti
lyllertämään kohti myyntipaikkaa ja levitteli siellä kankaita.
Hän valitsi lopulta kirjavan, afrikkalaiselta näyttävän lakanan
ja kietoi sen ympärulleen. Palasi sitten takaisin istumapaikalleen.
Sitten minua lähestyi kolmekymppinen mies, joka alkoi häiritä
kysymyksillään. Hän korosti, että modernistit suosivat sellaisia
aiasanoja kuin replyttää, räkki, late ja Kypro, joka viimeksi
mainittu tarkoittaa erästä saarta. Vokaaleista pitää vähin erin
päästä eroon, niin kuin Stanislaw Jerzy Leckin aikoinaan korosti,
kun puhui kerakkeiden kuorosta joka pääsee vauhtiin vasta kun
kaikki ääntiöt on likvidoitu. Minun ihastukseni oli jo lähtenyt
pois ja näytti nyt kaulailevat vierasta, hyvin vastenmielisen
näköistä vanhaa miestä.
Palasin
kotiin ja yöllä näin unessa demonin, naisen joka ahdisteli minua
ja vaati väkisin mukaansa. Harasin vastaan, tappelin tuota häijyä
ja vihaa kihisevää, alastonta naista vastaan. Ajattelin siinä,
että olisipa nyt pitkä ja taipuisa viivotin jolla saisi läväyttää
tuota riivaajaa paljaalle takapuolelle.
Selvisin
kuitenkin hereille ja vapauteen, mutta aamulla totesin, että
opintokirja luteineen oli pudonnut Tallinnan kadulle.
Miettehiä:
Väärillä säärillä ei pääse esittämään balettia Joutsenlammelle
.Voiko itseensä rakastunut odottaa vastarakkautta?
Äärivapaamielinen on se kolmas tyttö vasemmaltaa. 