UNEN  LOGIIKKA

Lyhytproosaa unessa

  

                                                Marleena Luukkonen, akvarelli. Näyttelykuva.

Kirjoittainen on tajunnanvirtaa joka on lähtöisin syvältä mielen ja tunteiden sopukoista. Ajatuksia ja tunteita on mahdotonta teljetä kriitikoiden luomaan häkkiin jossa noudatetaan annettuja sääntöjä. Kirjoittamisen genre on vapaus. Sen tähden moni on joutunut pakenemaan ja piiloutumaan tuntemattomuuteen.

Kun kriitikko lukee blogini, hän arvelee, että se on vain lyhytproosaa. Samaan hengenvetoon hän valittaa, ettei oikein ymmärrä miksi päätän pyöräilijät (5.7.2019) tarinan niin, että kuolonunesta herännyt hahmo ei lähde etsimään lapsiaan, vaan palaa siihen mistä on noussut.

Uni on absurdi kokemus ja niin on elämäkin. Miten voi kirjoittaa järkevästi järjettömästä?

Minun blogini perustuvat omiin uniin joita olen elämän varrella nähnyt ja kirjannut muistiin. Ne eivät ole raportteja arkielämästä. Ne ovat hetken välähdyksiä asioista ja tapahtumista. Maalaustaiteessa puhutaan impressionismista. Unen ja arjen logiikka eivät sovi yhteen. Aika lentää alusta tähän hetkeen, johon se pysähtyy. Totuudella on klovnin kasvot, eikä sitä pidä hutaa koskaan avuksi.

Uni alkaa hitaasti ja huomaamatta, se tähtää yllättävään suuntaan ja päättyy yhtäkkiä ja varoittamatta. Se voi myös vaihtaa paikkaa ja aikaa miten tahtoo, eikä se vaadi perusteluja. Elämä on unta, sanoi espanjalainen kirjailija Calderon. Platonin mukaan uneksiminen kuuluu sielun irrationaaliseen osaan. Hän rinnasti unen näkemisen ennustamiseen, noituuteen ja mielipuolisuuteen. Myös Sokrates on kiistanalaistanut sen, olemmeko unessa vai valveilla.

Niin että turhaa on uniaan pelätä. Niitä ovat nähneet meitä viisaammat eikä niistä ole kukaan saanut täyttä selvyyttä. Paitsi tietysti materiualistit ja skeptikot, jotka eivä usko mihinkään mitä eivät voi kosketella. Humanistisen tutkimuksen terävin kärki, matemaatikko tyytyy vain laskemaan ja lajittelemaan numeroita. Hän kieltäytyy kuitenkin  uskomasta, että ne ovat eläviä elämän palikoita. Jos niitä ei silmin näe, niin ei niitä kannata vuoteen alle piilottaa. Ne kuitenkin nousevat sieltä herättelemään meitä, jotka uneksimme. (2025)

Kuun hiukset  nurmikolla

puiden oksat hapuavat yötä

minä yksin

ja lammen pinnalla kelluvat pilvet

(Lammen rannalla 1966 T.Yli-Rajala)

                                                                            Aika lentää tähän hetkeen

                                                                                                          Vanha sairaala, Virroilla. akvarelli

                                                                                                          1988, T.Yli-Rajala

 ISTUN KIVEN PÄÄLLÄ    LYHYTTÄ UNIPROOSAA

                                   

                                                                              KUUPANO, ALIAS HOO MOILANEN. Humanisti.

Istun nyt samalla kivellä kuin 70 vuotta sitten. Hän kävelee ohi ja näyttää etsivän jotakin. Meidän katseemme yhtyvät hetkeksi ja minä näen hänen sanovan jotain, mutta en kuule. Eikä se mikään ihme olekaan, koska hän katosi jo kauan aitten, siihen aikaan kun minä putosin yksinäisyyteen. Se on rinnakkainen olotila, jossa on ollut pakko viihtyä noista ajoista lähtien. Sanovat sitä murrosiäksi, mutta enhän minä sitä voi enää potea.

Näen miten hän poimii maasta, kannon juuresta jotain. Se on paperiin kääritty kirja, sadan vuodn yksinäisyys. Mutta eihän se niin voi olla ajattelen siinä kivellä istuessani. Sillä sehän on kirjoitettu vasta paljon myöhemmin. Hän ei huomaa, että kysymys on anakronismista, katsoo minuia syyttävästi ja kysyy, oletko se varmasti sinä. Vastaan hänelle leppoisasti, vaikka mielessä kuohuu. En oikein tiedä, lähdin vasta äsken kotoa ja nyt istun tässä. Tämä on kummallista, en tiedä onko päivä vai yö ja mieleen tunkee vain yksi sävel, gute Nacht.

Hän näyttää nyt mietteliäältä. Se on Schubertin liiedejä, siis laulelelmia, hän lisää ja katsahtaa taas kohti. Ikään kuin minä en muka sitä tietäisi. Opettaja antoi minulle laulusta viivan, koska en kehdannut  laulaa muun luokan virnuillessa. Eikä sillä opettajalla ollut empatian tajua.

Sinä olet kuulema insinööri, sanon äkkiä vähän epäjohdonmukaisesti. Se oudoksuttaa minua vieläkin, koska en aikoinani tuntenut häntä kovin hyvin. Hän oli tappelupukari jolle hävisiin aina koulun välitunneilla, koska hän oli isompi. Silti meitä yhdisti jokin läheisyyden tunne.

Mitä sitten vaikka tässä olenkin, vanha tuttu sanoo taas ja näyttää nyt neuvottomalta. Ei hän siis kovin läheinen minulle ole. Jos olisi, niin ei hän olisi kadonnut vuosikymmeniksi ja nyt yht äkkiä putkahtanut esiin syvässä unessa. Hän tutkii maastoa kannon ympärillä ja vaikuttaa turhautuneelta. Minä en löydä enää mitään muuta kuin tuon enteellisen romaanin. Oletko sinä itse muka jo lukenut sen? hän kysyy.

Sadan vuoden yksinäisyys. Olen lukenut ja olen elänytkin sen, minä sanoin. Kun nousin taas seisomaan kiveltä, hän oli kadonnut. (2025)

PS. Unen ja arjen logiikka eivät sovi yhteen. Aika lentää alusta tähän hetkeen, johon se on joskus pysähtynyt.  

Ailahruksia:  

Petomainen, siis maallinen peto. Taivaalliet piileksivät usein kansien välissä.

Puheenjohtaja päätti kokouksen ja toivotti osallistujat hevon kuuseen.    

                                                                                                   Kissin viikset  1996                                                                                                                                                                                                                                                

Paperin valkeutta                                                           

sivellin pyyhkii

Tahroja täynnä

mieleni tyhjä taulu (Tanka, T.Y.Y., 1970-luv.)

 Raportti niille jotka eivät ymmärrä muuta kuin arkirealismia:   

Lyhytproosa on vaikea kirjallisuuden laji. Moni selaa sen nopeasti ohi mitään ajattelematta. Joku arvostelija äityi silti sanomaan kerran mielipiteensä. Teksti on vahvaa, omaperäistä ja taidokasta. Unenomainen tyyli on  taitavasti toteutettuna todella harvinainen suomalaisessa kirjallisuudessa.                                                                                                

PAHOLAISET

Maagisen proosan näkökulmasta

                                            

                                                                                                                                                Kuva: Mysterio; Tulta ja ruusuja. Akvarelli 2018 Kerttu Y-R.

Tiede jakaa mielestään oikeaa tietoa todellisuuden olemuksesta. Siihen on vaikea soveltaa Heideggerin käsitettä Sein und Zeit. Eyvid Johnsson käsitti tämän ja kuvasi näkemänsä romaanissa Tulta ja ruusuja. Eräänä kuutamoisena maaliskuun yönä kolme paholaista kiipesi ursulaluostariin. Ensimmäinen, joka oli keskikokoinen ja hyvin ketterä, oli nimeltään Astarot. Toinen, raskasliikkeisempi ja mietteliäämpi oli Sabulon. Kolmas, Asmodeus tavattoman notkea ja eloisa. He kuiskailivat latinaksi, joka ei ollut parhaan luokan kieltä, eikä heidän sanojaan  voinut käsittää.

Heidegger oli natsi, mutta taisipa olla silti oikeassa ainakin siinä mitä paholaisten käytökseen tulee. Historiantutkimuksessa Sein und Zeit tarkoittaa sitä, että nykypäivän käsitteitä ja ajatuksia ei saa projisoida menneeseen aikaan. Kukapa noita paholaisia ja niiden käytöstä on tutkinut, että voisi väittää Eyvindin olevan väärässä. Asmodeus tovereineen istuu jokaisen ostohysterian vallassa tavaratalon käytävillä ravaavan asiakkaan harteilla. Nykyään nuo paholaiset kuiskailevat englanniksi ja yllyttävät ostamaan lisää ja enemmän tarpeetonta tavaraa, joka sitten viedään kierrätykseen tai kaatopaikalle. Sabulon ja Astarot hämmentävät kansainvälistä keitosta, jonka huuruista kehkeytyy uusia sotia ja terroritekoja.

Hyvät ihmiset, ei natseja eikä heidän kaltaisiaan sosialisteja  ole sukupuuttoon tapettu! Nehän pyörivät näkymättöminä kaikkialla, eri puolueissa ja diktatuureissa, demokratioissa ja liittovaltioissa. Ne ovat huomaamatta livahtaneet tavarataloista ja pörsseistä eduskuntiin  ja kansainvälisten liikeyritysten johtokuntiin. Ne ovat  liittovaltioaatteiden apostoleja, puhuvat kansainvälisyydestä ja demokratiasta, omistavat kaikki osakkeet ja voivat hyvin..

Näin minä kirjoitin 17. helmikuuta 2018. Se oli ennustus. Olinko väärässä?

Hay otras cosas , por las que llorar!

Asia: Heidegger. Sein und Zeit. Eyvind Johnsson.

                                                                            

                                                                                     

 

SYYS SOITTAA SERENADIN

Lyhytproosaa, symbolismia

Syksyinen tie, Akvarelli 2022 T.Y-R.

Syksyn tuoksu lepää puiston yllä. Polku on punakeltaisten vaahteran lehtien peitossa. Kuljen tätä samaa kujaa kuin kauan sitten, hyvin nuorena. Minulla on asentohuimausta nykyään. Jos teen äkkiliikkeen, katson kävellessä vaikka ylös, niin tasapaino heittaa. Jos katson taakse, pitää koko vartalo kääntää vähän sinne päin ja heti pyörryttää. Oliko se Jerzy Lec joka totesi jo aikanaan, että vanhuus on viheliäinen olotila. Hän oli oikeassa, vaikka ei edes saanut elää vanhaksi asti.

Vaahteran takana läikkyy punainen vajan kylki, puun lehdet melkein peittävät sen näkyvistä. Ne peittävät myös kujaa jolla astelen ja minun päässäni soi Händelin Passagalia. Monet tanssijoista näyttävät tutuilta, musiikki kuuluu jostain taka-alalta. Nuoruuden ystävä Sauli soittaa klarinettia, mutta nyt kun tarkemmin kuuntelen, sävel onkin Memories of You.Hän soitti sitä usein meidän orkesterissa, veljensä muistoksi.

Vajan ovi on säpissä. Vedän puutikun reikelistä ja avaan oven. Siellä on käynnissä opettajien kokous. Rehtori kuuluu puhuvan moraalista, hän ei suvaitse tupakointia eikä rivoa kieltä. Minua jäi joskus kaivelemaan se, kun hän tarrasi olkapäähäni ja pa-kotti puskemaan tungoksessa toiseen suuntaan. Enhän minä siihen syyllinen ollut, että tungoksessa oli pakko mennä siihen suuntaan mihin muu porukka kulki. Hän oli uskovainen ja minä vain ortodoksi.

Opettajat istuvat pöydän ääressä vakavina ja tuijottavat minua. Tekee mieli puhua heille yksitellen, kasvotusten, mutta minä inhoan olla huomion keskipisteenä. Sanon nyt vain buenas tardes, ja näen kuinka englannin opettajan ilme vaihtuu harmistuneeksi. He kilistelevät kahvikuppejaan, pöydällä näyttää lojuvan asetilla viinereitä. Liikunnan opettaja ojentaa minulle viineriä. Katson häntä nyt suoraan silmiin ja kiitän hyvästä arvosanasta lukion todistuksessa. Minähän lintsasin lentopallopeleistä kotiin polkupyörällä, koska jonnin joutava pallon perässä säntäily ei minua kiehtonut. Tämän sanon nyt hänelle ihan rehellisesti ja yllätyn, kun hän vain hymyilee.Joku pitkä ja laiha mies, jota en tunnista, nousee tuoliltaan ja kumartaa saksan opettajalle, jota minä pelkäsin. Saanko luvan, kuuluu äänekäs kysymys, ja näen saksan maikin nousevan punastellen tanssiin. Tämä on nyt espanjalaista passagaliaa, minä pohdin ja käännyn takaisn ovesta syksyiseen puistoon. Ehdin vielä näkemään, kuinka matikan lehtoti yrittää sulloa salkkuunsa sinne tänne säntäileviä numeroita, ne eivät totelleet komentoa riviin järjesty!

Rauhoittaa tämä syksyinen sää. Astelen taas aatoksissani tuttua puistotietä ja nautin vapaudesta. On niin helpottavaa, kun ei kukaan pakota kääntymän väärään suuntaan eikä arvostele tekemättömiä töitä.¨

Miettehiä:

Kyllä köyhällä kurit piisaa. Menöö vaikka syömätä maata. (Sananparsi Jasjärveltä)                                                                                                         

Tietääkö vasen käsi mihin oikea pyrkii                                                                Kvaak

  

                        


                                   

                             K a a p p i

                                                                        Synbolistista lyhytproosaa

                                                                            Kaapin käytös

                                                                                                                       Akvarelli 1972

                                                                                                                       T.Yli-Rajala                          

Loputon määrä adjektiiveja ja mitä moninaisimpia kaapin

sanallisia määritelmiä on tiivistetty yhdeksi sanaksi: ”kaappi”.

(Daniil Harms: Sattumia,, WSOY 1988.)

Tuli ehtoo ja tuli aamu.Kaappi oli jököttänyt paikallaan vuosikymmeniä, mutta tänään se häiriintyi. Syynä olivat riidat joita se kuunteli radiosta ja telkkarista, ihmisten puheet. Tarkkailin kaapin käytöstä ja niinpä havaitsin, että se sulki ja avasi oviaan epäsäännöllisin väliajoin. Kuului myös laahaavaa ääntä ja paukahduksia. Kaapin laatikot työntyivät esiin ja paljastivat suuren määrän turhaa roinaa jota niihin oli vuosien mittaan tungettu. Joku entinen tyttöystäväkin siellä näkyi viipyvän. Kuului myös musiikkia. Ei mitään raakkumista, vaan schubertin liedejä kokoelmasta Talvinen matka.

Puhelin soi. Se oli luultavasti se sama saarnaaja joka tarjosi kuvalehtiä tilattaviksi. Edullisesti ja mitä nyt kaikkea muuta hyvää. Mutta soittaja olikin tuttu nainen, joka valitti perhe-elämänsä ongelmia. Harvinaista että hän avautui minulle vaikka olen mies. Minkä minä sille mahdan, jos hänen aviopuolisonsa on mustankipeä. Eihän meillä mitään muuta suhdetta ollut kuin pelkkä tuttavuus, tämän rouvan kanssa. Hyvä kuitenkin niin. Pelasimme hänen aviosiipansakin kanssa shakkia ja tämä usein hävisi. Tuon naisen kanssa en pelannut herrojen tapaan golfia enkä biljardia. Nyt tämä valitti, että mies pettää häntä ja hän miestä. Olenko minä siitä tietoinen?

Katsoin kuinka kaapin ovet sulkeutuivat ja avautuivat taas. Laatikko työntyi sieltä riettaasti esiin.

Ei meillä ole syytä käsitellä tuollaisia asioita. Juttelemme enimäkseen kaapin ovista jotka saattavat yllätäen käyttätyä oudosti, ja että ne pitäisi rasvata. Juttelemme myös automaatti vaihteistosta mikä hänen miestään aivan erityisesti kiinnostaa, vaan ei minua.. Mutta sen verran voin sanoa, että jos meidän perheessä sellaista tapahtuisi, niin löisin syyllistä päin näköä. Oikein nyrkillä.

Sinäkö löisit vaimoasi nyrkillä päin näköä? Puhelimen ääni vinkaisi ja voivotteli epäuskoisena.  

- En tietenkään häntä, vaan sitä julkeaa ja omahyväistä tyyppiä joka luulee olevansa minua paremp rakastaja.

Jätin kuitenkin mainitsematta varasuunnitelman. Jos vaimon rakastaja on suuri, yli 190 senttinen ja ilkeän näköinen, minä vetoan kotirauhan rikkomiseen. Ja siihen, että kuulumme eri sarjaan.

Puhelu päättyi tuloksettomana. En kyennyt auttamaan naista joka ei edes ollut varma asiastaan. Se turhautti minua, mutta kaappi jökötti nyt rauhoittuneena paikallaan ja minusta se näytti vahingoniloiselta. Joku Donald kuului laulavan saksaksi Gute Nacht, isovenäläisellä aksentilla. (2025)

AATELMIA:

Esine voi olla kahdessa eri paikassa samaan aikaan, väittää kvanttifyysikko. Häntä ei poltettu ajoissa roviolla.

Hän piirtää sen yhdellä viivalla nostamatta kynän terää paperilta. Se on yksinäisyys.

Historia on niin vanha, että se potee jo dementiaa.

Franz Schubert Winter Reise

Ilta piirtää puiden hahmot

mustat linnut rypäinä oksilla

On vaikea uskoa todeksi sitä mikä ei liiku

On vaikea liikuttaa todellisuutta

(TY-R keväällä 1967)

 

MIES JOKA ETSI EILISTÄ

Lyhytproosaa ja symbolismia

                      

                                        Eilinen päivä hämärässä. Akvarelli T.Y-R.

Joka päivä hän saapui näyttöpäätteelle ja keskittyi siihen. Mitä sinä sieltä etsit, minä kysyin.Hän vilkaisi ohi mennen ja mutisi, eilistä päivää. Se on minulta kadonnut ja tuntuu siltä, ettei sitä kukaan muukaan enää muista. Tämä tässä on ainoa minkä minä osaan ja hallitsen. Hän taputti tuttavallisesti näyttäpäätettä. Kiinalaiset eivät pidä tuollaisesta lähentelystä, minä ajattelin. Mutta laitehan onkin japanilainen.

Poistuin paikalta ja jätin hänet laskemaan numeroita. Hänen kaltaisillaan ihmisillä se oli ainoa viihdyttävä asia tässä elämässä, he eivät osanneet muuta. Minusta numerot ovat epäluo-tettavia. Näen usein kuinka ne poukkoilevat paperilta lattialle ja kiiruhtavat työpöydän alle. Tehtaan pilli soi, kaivoin esiin ne vähät eväät jotka Elina oli minulle käärinyt voipaperiin. Seinien takaa, etäisyydestä kuului koneiden humina.

Hän siellä näyttöpäätteellä poltti savuketta. Pää kenossa hän tuijotti jonnekin, minkä näki tehtaan pihamaalla. Siellä palokunta kokoili letkujaan ja työnjohtaja kiroili huoltomiehelle. Arkipäivä lepatti pilven raosta, tihkusade piskotteli asvaltille. Hän seisoi ja näytti turhau-tuneelta. Eväspaperi kieri lattialla, se oli jotenkin säälittävä. Joku oli ne hänellekin antanut aamulla, ehkä he olivat vaihtaneet muutaman sanan sen jonkun kanssa.

Ehkä jotakin oli jäänyt puhumatta.

Palasin omalle työpaikalleni näkemään miten tärkeiden asiakirjojen tekstirivit aaltoilivat kuin laineilla. Minua huolestutti jokin jota en osannut määritellä tarkemmin. Korviin kantautui jostakin hyvin hiljainen melodia. Se oli Händelin Passagalia. Se toistui loputtomiin, mieliala alkoi masentua. Hän joka seisoi näyttöpäätten luona ja tuijotti ikkunaa, alkoi koota tavaroita ja tunki ne laukkuunsa. Katsoi minua ja sanoi: hei nyt sitten, ja nähdään.

Useita viikkoja ehti kulua eikä enää nähty. Kun seuraavan kerran kuulin hänestä, sain tietää että hän oli ampunut suuhunsa ja hänen verensä oli peittänyt kaikki tärkeät asiakirjat. Ne olivat niin tärkeitä, että ulkomaalaiset turistit yrittivät päästä niitä kameroineen filmaamaan.

Aatoksia:

Mihkä piru ei itte kerkiä, niin sinne se lähettää pahan akan (Sananparsi Virroilta)

Onko mitään rasittavampaa kuin väittely opportunistin kanssa

Olen ellipsi, joka ei löydä keskipistettään

2

                                  

 

 KAUNO JA KERTOMA       Lyhytproosaa 

Motto: Paitsi esineet, myös liikkeet ja toiminnot ovat leijuvia. (Daniil Harms)

                                                                        Kuva:Juho Joona Yli-Rajaala

On olemassa kauno- ja kertomakirjallisuutta. Ohje siitä, miten hilavatkain kootaan, kuuluu jälkimmäiseen kirjallisuuden lajiin. Samoin sotaväen ohjesääntö ja suuri osa nykypäivien romaaneista. Tämän lajin kirjallisuudelle on ominaista tarkka arkitodellisuuudessa pitäytyminen. Se on realismia parhaimmillaan. Ei poukkoilua asiasta toiseen eikä liikaa tunteilua. Pilvestä sataa aina vettä, joka on joko nestemäisessä tahi lumen olomuodossa. Elatiivin käyttö vetenä tai lumena on vanhan aikaista. Totuutta ei kaiveta esiin päättelemällä tai käyttämällä Occamin partaveistä. Ei sitä tarvitse kaivaa, koska totuus tiedetään jo etukäteen. Se on toimiva hilavatkain tai rivakka toiminta komennolla riviin järjesty, tai lakki päästä! Määrätietoinen pyrkimys kuivaan ja mielikuvituksettomaan tyyliin johdattaa kirjailijan varmimmin Finlandiapalkintoon. Romaaani on ainoa varteen otettava kirjallisuuden laji.

Entä mihin minun oma kirjoitustyylini kuuluu? Olen anakronisti ja noudatan renvallilaista historian metodiikkaa nurin kurin. Menneisyyden  tapahtumat liitän nykypäivään ja elän uusromantiikan ja symbolismin pyörteissä. Siis jälkijunas-sa, arkinen realismi minua kuvottaa. 

Sana ”kauno” on häkellyttävä ja sitä pitäisi välttää. Se antaa käyttäjästään vanhoillisen vaikutelman eikä sovi millään ilveellä liberaaliin luokkayhteiskuntaan. Kaunokirjalliuudessa asiallinen kerronta eksyy helposti sanojen labyrinttiin ja lehmätkin voivat nousta siivilleenn. Siinä kuvattu ökyrikas yhteiskunnan tukipylväs voi saada hermoromahduksen ja jakaa omaisuutensa köyhille ja sairaille. Hän voi soutaa saareen ja elää siellä yksin, tai hän liittyy luostarin veljes-kuntaan.

Kirjallisuuden tyylimuotona kauno on monesti ollut kohtalokas. On kirjailijoita jotka on erotettu kirjailijaliitoista ja ohjattu työleirille. On niitä jotka eivät ole kelvanneet yhteiskuntaan, vaan heidät on ohjattu mielisairaaloihin tai jätetty yksin keskelle kaupinkia. On kirjailijoia jotka ovat kituneet nälkäkuolemaan siksi, että yhteiskunnan tuki kohdistetaan  kilpaurheilijoille. Jos vielä vertailemme sanoja kauno ja kertoma, havaitsemme, että kauno on kauniimpi. Siksi että siinä on tuo nätti diftongi AU. Onnistuakseen saamaan kriitikoiden ylistystä, on kirjailijan kylläkin karsittava diftongit mahdollisimman vähiin ja viljeltävä hulvattoman paljon possessiivisuffikseja (omistusliitteitä suom.), koska lukijat ovat niin vähälahjaisia, etteivät muuten ymmärrä kenestä on kysymys ja miksi. Kunnon kirjailija muistaa myös lausua hämäläisittäin upeeta ja biisii. (Musiikkitermi).

Vaan jossakin elämän vaiheessa voi kirjailijalle käydä niin kuin Nietczhen Zarathustralle. Hän jätti luolansa säteilevänä ja vahvana kuin aamuaurinko, joka ilmestyy tummien vuorten takaa. Ja niin hän katsoi ympärilleen, räpytteli silmiään eikä nähnyt ketään. Kirjoittajana minä itse taidan olla anakronisti. Uusromantiikka, symbolismi ja eksistentialismi ovat minun genreni. (2025)

Post scriptum: minä syön päivittäin B-12 vitamiinipillereitä, että järki ja muisti pysyisivät kunnossa. Kauno ja kertoma on siitä nyt todisteena. Testosteronia haluaisin myös nauttia, mutta vaimo väittää, että se tekee minut rauhattomaksi. 

Aatoksia.

Faaraon sisälmyksiä ei osattu pakastaa. Aisa on harmittanut häntä jo neljä tuhaatta vuotta.

Pitkillä askelilla poliitikko  ehtii nopeamman helvettiin.

                                        

                                                                                                                    Kuva: Uusromantiikkaa. Akvarelli . KertuYli-Rajala

aa. Akvarelli t.Yli-Rajala 2020.